Valkoinen peura

Tanssiteatteri

Valkoinen peura on nykyteatterin keinoja käyttävä lämpimän absurdi esitys kyläyhteisöstä, joka kamppailee elinympäristönsä puolesta. Turhautunut kyläyhteisö jossain päin arktista pohjoista elää alati laajenevien ympäristöongelmien keskellä. Kun muut keinot on käytetty, turvautuvat kyläläiset hatariin perimätietoihin peurahengelle suoritetusta uhririitistä, jolla yritetään lepyttää tuonpuoleiset henget ja paikata luontoyhteyteen tulleita kolhuja. Ohjaus Hanna Kirjavainen.

KokoTeatteri toimii kumppanina Kajaanin kaupunginteatterille ja Routa Companylle Hanna Kirjavaisen uudessa ohjauksessa Valkoinen peura – uhririitti ikiroudalle. Teos saa ensi-iltansa Kajaanissa 8.10.2016 ja KokoTeatterissa esityksiä nähdään kolme joulukuussa 2016.

Kajaani-Helsinki-Syktyvkar

Valkoinen peura on nykyteatterin keinoja käyttävä lämpimän absurdi esitys kyläyhteisöstä, joka kamppailee elinympäristönsä puolesta. Se pohjautuu löyhästi Erik Blombergin (1952) Lappiin sijoittuvaan, palkittuun elokuvaan. Tarinassa kaunis saamelaisneito muuttuu kirouksen voimasta valkoiseksi peuraksi ja tappaa kaikki häneen rakastuvat miehet. Hanna Kirjavaisen ohjauksessa myytti kirotusta neidosta muuntuu uhrirituaaliksi.

Turhautunut kyläyhteisö jossain päin arktista pohjoista elää alati laajenevien ympäristöongelmien keskellä. Kun muut keinot on käytetty, turvautuvat kyläläiset hatariin perimätietoihin peurahengelle suoritetusta uhririitistä, jolla yritetään lepyttää tuonpuoleiset henget ja paikata luontoyhteyteen tulleita kolhuja.

Esitys on arktisen alueen hauraan ekosysteemin puolustuspuhe, joka tapahtuu paasaamatta, leikkien, armollisella myötätunnolla ja ihmisen idealistiselle kömpelyydelle hymyillen.

Esityksen suomalais-ugrilaiseen kollektiivisen tajunnan pohjavireeseen sekoittuu Pohjois-Komissa 2014 kuvattuja dokumentaarisia videohaastatteluja tavallisten poronhoitajien arjesta.

Valkoinen peura on Kajaanin Kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotanto joka saa ensi-iltansa 8.10.2016 Kajaanissa. Esityksiä on Kajaanissa loka-marraskuussa, Helsingissä joulukuussa 2016 ja Syktyvkarissa Venäjällä Komin tasavallassa tammikuussa 2017.

Valkoinen Peura -hanke tekee yhteistyötä myös helsinkiläisen KokoTeatterin, Syktyvkarin Savinin Akateemisen draamateatterin ja Jäänreunan kansat – suomalais-ugrilaisen kielen ja kulttuurin kehittämishankkeen kanssa.

Ohjaus ja esityskonsepti Hanna Kirjavainen
Esiintyjät Marjut Maristo, Sari Palmgren, Kira Riikonen, Heikki Törmi, Asko Vaarala ja Esko Vatula
Videosuunnittelu Anna Nykyri
Lavastus ja pukusuunnittelu Riitta Raunio
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Valosuunnittelu Hanna Käyhkö
Tarpeisto Soile Savela

http://www.kokoteatteri.fi/ohjelmisto/valkoinen-peura/

Ia Samoil

Esitykset

Osta lippu
Map

KokoTeatteri

Hämeentie 3 / KokoTeatteri, Helsinki

15.12.2016

19:00

16.12.2016

19:00

17.12.2016

19:00