Yksin Sateessa | Mira Kautto & työryhmä: BS/BF

Mira Kauton ja työryhmän BS/BF nähdään Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä osana Yksin Sateessa -festivaalin ohjelmistoa.

BS/BF on tanssiteoksen muotoon asettunut rinnakkaistodellisuus ja fantasiametsä, joka koostuu tanssimisesta, hypnoottisesta musiikista sekä sinisestä väristä.

BS/BF on ympäristö, jossa valot, äänet ja tanssit, joille ei ole selkeää paikkaa sen ulkopuolella, muuntuvat omalla keskinäisellä logiikallaan toimivaksi yhteydeksi.

Teoksen alkusysäyksenä on toiminut Morten Andersenin valokuvakirja BLÅ SKOG/BLUE FOREST (omakustanne, 2009), joka on tarjonnut lukuhetkellään ympäröivästä kaupungista täysin välinpitämättömän, erilaisen mielikuvitusympäristön. BS/BF on esityksenä saman kaltainen; sekä valokuvakirja, että tanssiteos toimivat portaaleina toisin olemiseen ja johonkin muuhun.

BS/BF on suoraa jatkumoa Kauton, Timo Kaukolammen, Jenni Pystysen ja Anna Torkkelin aiemmalle yhteistyölle Station to Station to Station. Teos nähtiin Kuopiossa ITAK-näyttämöllä toukokuussa 2019.

Teos nähdään Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä osana Yksin Sateessa -festivaalin ohjelmistoa.

Yksin Sateessa -festivaali

Jenni Pystynen

Esitykset

Osta lippu
Map

Joensuun kaupunginteatteri, pieni näyttämö

Rantakatu 20, Joensuu, Joensuu

25.11.2021

19:30