Zodiak – Uuden tanssin keskus: Tanssia sosiaalisella etäisyydellä

Nykytanssi

Tanssia sosiaalisella etäisyydellä luo tilan ihmisten tapaamiselle ilman fyysistä läheisyyttä käsillä olevan poikkeustilan aikana.

COVID-19-viruksen takia olemme pakotettuja pitämään etäisyyttä toisiimme. Tämän projektin kautta yritämme löytää yhden tavan pitää yhteyttä, kohdata ja ilmaista tunteitamme ympärillämme tapahtuvien asioiden suhteen ja niistä huolimatta.

Taide voi reagoida muuttuviin tilanteisiin melko nopeasti, pyrimme hyväksymään tilanteen ja tutkimaan, mitä voimme tanssitaiteilijoina tehdä kehollisen etäisyyden aikana. Tarjoamme tilaisuuden tapaamiseen Zoom palvelun kautta keskustellaksemme kanssasi ja tanssiaksemme viruksen unohduksiin. Tanssia sosiaalisella etäisyydellä on yhdessä tanssimista yksinkertaisella tavalla peilaamalla toisen liikettä. Esiintyjä voi myös tanssia sinulle suosikkikappaleesi tahdissa. Puhelut videoidaan ja esitetään näytteille myöhemmin tänä vuonna, mikäli osallistuja antaa tallentamiselle suostumuksensa.

Tapaamiset on tarkoitettu kaiken ikäisille. Mikäli sinulla on kysyttävää, voit soittaa numeroon +358449359914/ Kati.

Tapaamisen enimmäispituus on 30 min.

Osallistua voit seuraavalla tavalla: Katso varauskalenterista vapaa aika, mutta älä varaa aikaa kalenterista vaan lähetä sähköposti osoitteeseen koillinen@zodiak.fi , jossa kerrot nimesi sekä varaamasi ajankohdan. Me lisäämme varauksesi kalenteriin, kun olemme sopineet ajan yhdessä. Sinulle lähetetään linkki tanssihetkeä varten omaan sähköpostiisi. Kun on tapaamisemme aika, mene linkistä Zoomiin ja kohtaamme siellä. Tapaamistamme varten tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on kamera.

Puhumme suomea (Kati), englantia ja arabiaa (Angela).

Projektin toteuttavat kaksi esitystaiteilijaa Angela al Debs ja Kati Raatikainen. Angela al Debs toimii taiteilijana Suomessa Artist at Risk järjestön kautta AR-Safe Haven Helsingissä, yhteistyössä Kansallisteatterin ja Zodiakin kanssa. Tämän AR-residenssin kuratoi Perpetuum Mobile (PM), ja sitä rahoittivat Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajanosasto, Kansallisteatteri ja Zodiak Uuden tanssin keskus. Kati Raatikainen on Zodiakin Valokeilassa Koillinen -projektissa työskentelevä helsinkiläinen koreografi, joka on kiinnostunut esitystaiteen monipuolisista mahdollisuuksista.

Projekti on osa Valokeilassa Koillinen hanketta.

Kalenterilinkki/ https://doodle.com/poll/xnafwiwku54sr8eu?fbclid=IwAR3es9P5X8BcBpasBZkgEhxDgsNa-yR7wIC-v8KgEJWHzJGqIFWyF_OXYnw

Valokeilassa Koillinen

Esitykset

Map

Digitaalinen

, Helsinki

13.5.2020

14.5.2020

20.5.2020

21.5.2020

27.5.2020

28.5.2020