Hae mukaan verkostoitumismatkalle / Apply to be part of the delegation: CINARS Biennale 7.–12.11.2022
17(Scroll down for summary in English)
Haku on osa Sirkuksen ja Tanssin tiedotuskeskusten yhteistä kansainvälistymishanketta, joka vahvistaa tanssin ja sirkuksen kansainvälistä näkyvyyttä, vientiä ja verkostoja Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa vuosina 2019-23. Hanke on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Hakuohjeet alla. Deadline hakemuksille 27.4.2022
Kanadan Montrealissa järjestetään 7.–12.11.2022 esittävien taiteiden CINARS-biennaali ja messut jo 19. kerran. Se on yksi esittävän taiteen keskeisimpiä kansainvälisiä konferensseja ja verkostoitumistapahtumia. Tapahtumaan sisältyy mm. showcase- ja pitchausohjelmaa, ammattilaiskeskusteluja ja messuosastot.
Montrealin verkostoitumis- ja messumatkalle valitaan mukaan 10-12 osallistujaa. Aktiivinen osallistuminen matkaohjelmaan sekä oman työn ja organisaation esittely ovat olennainen osa kokonaisuutta. Ohjelmaan kuuluu myös tiivis osallistuminen yhteispohjoismaiselle messuosastolle, mahdollisia tutustumiskäyntejä paikallisiin esitystahoihin.
Hankkeen puitteissa järjestetään myös kaksi vientivalmennus-webinaaria, yksi elo- ja toinen lokakuussa 2022. Matkalle valitut sitoutuvat osallistumaan näihin.
Kenelle: Sirkuksen ja tanssin ammattilaisille: tuottajille, taiteilijoille ja managereille, joilla on jo kansainvälisen työn kokemusta. Haluamme kannustaa myös Cinars Biennaleen & Cinars Web -tapahtumiin 2020 ja 2021 valittuja osallistujia hakemaan mukaan 2022 tapahtumaan.
Matka- ja majoitustuki osallistujille:
Tiedotuskeskukset tukevat lentolippu- ja majoituskuluja max. 1500 euroa per henkilö sekä maksaa osallistujien Cinars-rekisteröinnin. Kanadan hintatason ja lentojen hinnat huomioon ottaen on todennäköistä, että kustannukset ylittävät tukisumman, eli suosittelemme tutustumaan hintoihin ajoissa. Osallistujien itse maksettavia kuluja ovat tuen ylittävien matka- ja majoituskulujen lisäksi ruokailut, julkinen liikenne, lentokenttäkuljetukset ja muut mahdolliset kulut.
HUOM: Osallistujat sitoutuvat tekemään tiedotuskeskuksille matkaraportin, joka julkaistaan blogi-kirjoituksena tiedotuskeskusten sivuilla.
Kiinnostuitko? Järjestämme 21.4. klo 14.00-15.00 kiinnostuneille hakijoille Zoom-tapaamisen, jossa keskustellaan Cinars Biennalen ohjelmasta ja suunnitelmista sekä on mahdollista esittää kysymyksiä. Ilmoittaudu tapaamiseen 20.4. mennessä täällä››
Näin haet:
Lähetä vapaamuotoinen hakemus perusteluineen viimeistään 27.4.
Tanssin hakemukset: katarina.lindholm@danceinfo.fi
Sirkuksen hakemukset: lotta.nevalainen@sirkusinfo.fi
Kerro hakemuksessa, millä tavalla osallistumisesi tukisi omaa kansainvälistymistäsi ja ammatillista kehitystäsi sekä miten matkalla syntyviä kontakteja on tarkoitus käyttää.
Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskukset tekevät valinnat hakemusten perusteella viikolla 18.
//
Apply now to be part of the Finnish delegation to CINARS Biennale 7.-12.11.2022
Instructions below. Deadline for applications 27.4.2022
CINARS Biennale is organised in Montreal, Canada, and is one of the key international networking and market places for performing arts. The programme includes performances, discussions and an exhibition area.
Dance Info and CircusInfo Finland is putting together a Finnish delegation of 10-12 participants. Active participation in the travel programme and presenting one’s own work and organisation is an essential part of the trip. We also take part in the joint Nordic booth, make site visits to key venues in Montreal.
Two coaching webinars regarding international work are arranged, one in August and the other in October 2022. Selected participants commit to taking part in these.
For whom: Circus and dance professionals: producers, artists and managers who already have experience of international work.
Travel and accommodation support:
We support travel and accommodation costs up to max. 1500 € per person and cover the registration to CINARS. Participants need to cover additional travel expenses as well as meals, public transport, airport transfer and other such costs themselves.
Participants are obliged to write a travel report, which will be published as a blog post on Dance Info and CircusInfo Finland’s websites.
Interested?
We organize a Zoom meeting for those interested in this opportunity and CINARS Biennale on 21.4. at 14.00-15.00 (Helsinki time). Welcome to discuss the programme and ask questions. Sign up by 20.4. through this form ››
Apply:
Send an application letter at the latest on 27.4. to:
Dance: katarina.lindholm@danceinfo.fi
Circus: lotta.nevalainen@sirkusinfo.fi
Tell us in which way your participation would support your internationalization and professional development and how you intend to use the connections made during this trip.
Dance Info and CircusInfo Finland make the selections on the basis of applications during week 18.