JoJo -Oulun Tanssin Keskus palkkaa tanssin ammattilaisen yhteisöön! Haku 29.8. mennessä

ILMOITTAJA: JOJO -OULUN TANSSIN KESKUS
9.8.2021

JoJo – Oulun Tanssin Keskus hakee yhteistyössä Nuorten Ystävien kanssa tanssin ammattilaista toimimaan lasten, nuorten ja aikuisten pariin osallistavaan hankkeeseen. Hankkeen toiminta lähtee kohderyhmien, eli Nuorten Ystävien klubitalojen jäsenten sekä Nuorten Ystävien koulujen oppilaiden toiveista ja tarpeista käsin. Toiminta muotoutuu yhteisön kanssa laaditun yhteisen suunnitelman mukaan ja se on osa Nuorten Ystävien toimintaa. Työpisteet sijaitsevat Muhoksella ja Oulussa. Toiminnan suunnitteluun saa apua moniammatilliselta tiimiltä.

Etsimme ennakkoluulotonta, avointa ja huumorintajuista tanssin ammattilaista. Sinulla on tanssialan tutkinto sekä kokemusta vastaavanlaisesta toiminnan suunnittelusta ja ohjauksesta. Hankkeen taiteellisena toimijana kykenet havainnoimaan yhteisön ja yksilöiden tarpeita ja mielenkiinnon kohteita sekä työskentelemään henkilöiden kanssa, joilla ei ole aiempaa kokemusta tanssista.

Suomen Kulttuurirahaston tukeman hankkeen toiminnan tavoitteena on tuoda tanssitaide ja tanssi sellaisten henkilöiden ulottuville, jotka normaalisti jäävät helposti taidemuodon ulkopuolelle. Toiminnassa taiteilija tulee mukaan arkeen, tekemään ja jakamaan päivittäistä tekemistä yhdessä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Taiteilija, toiminnan piirissä olevat ihmiset ja työtekijät kehittävät yhdessä juuri heille sopivia tapoja tehdä, kokea ja olla. Liike ja kehollisuus tulevat osaksi arkea yhteiskehittämisen kautta. Toiminta voi olla sekä lähitoimintaa että etätoimintaa, riippuen tilanteesta.

Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus (1 x A4) ja 29.8. mennessä JoJon yleisötyöntekijä Leea Alatalolle osoitteeseen leea.alatalo(a)jojo.fi.

 

Aikataulut ja palkkaus:

Aikataulu: lokakuu 2021 –helmikuu 2022

Palkkaus:  2500e/kk  (lokakuu 50%, marraskuu-tammikuu 100%, helmikuu 50%)

 

Lisätietoja:

JoJo – Oulun Tanssin Keskus

Yleisötyöntekijä Leea Alatalo

leea.alatalo(a)jojo.fi / 0400 151 152