Koneen Säätiö avaa taiteilijoille pikahaun kotiresidenssiin

ILMOITTAJA: KONEEN SÄÄTIÖ
23.3.2020

Kotiresidenssihaku aukeaa perjantaina 27.3. ja päättyy sunnuntaina 5.4. klo 16.

Koronaviruspandemia on äkillisesti tyhjentänyt monien taiteen kentällä työskentelevien kalenterit ja vaikeuttanut työskentelyä. Voisiko tämä poikkeuksellinen kriisi olla taiteilijoille aikaa, jolloin jokin uusi ja odottamaton saa mahdollisuuden kehkeytyä?

Koneen Säätiöltä voi hakea kolmen kuukauden työskentelyapurahaa taiteilijaresidenssiin, joka tapahtuu taiteilijan omassa kodissa. Residenssi mahdollistaa uusien ideoiden kehkeytymistä ilman painetta teoksen tai projektin valmiiksi saattamiseen. Residenssi antaa mahdollisuuden myös oman praktiikan ja taiteellisen työskentelyn hiomiseen sekä oman tekijyyden pohtimiseen ja uudistamiseen.

Taiteilijaresidensseihin sisältyy usein mahdollisuus jakamiseen ja rinnakkain työskentelyyn. Tieto siitä, että tuossa vieressä joku toinen tekee töitä samaan aikaan, ajattelee, harjoittelee, tutkii ja kokeilee, innoittaa myös omaa työskentelyä. Keskustelut saman ja eri alojen taiteilijoiden kanssa ovat usein residenssin parhainta antia. Kotiresidenssissä tämä on mahdollista etäyhteyksien avulla. Oman työskentelyn esittelyt, lukupiirit, keskusteluringit ja iltapäiväkahvit etäyhteyksien välityksellä luovat yhteisön tunnetta myös kotiresidenssissä.

Kotiresidenssihaku reagoi yllättävään kriisiin, mutta se myös asettuu Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssin ekologisen residenssitoiminnan käynnistämisen kontekstiin. Sen tavoitteena on etsiä tulevina vuosina ekologisesti kestäviä ratkaisuja ja normalisoida niitä osana residenssitoiminnan arkea sekä tuottaa uusia oivalluksia ja löytää mahdollisuuksia taiteilijoiden työhön keskellä monimutkaista ekologista kriisiä ja sen aiheuttamaa kollektiivista hämmennystä.

Apurahaa voivat hakea taiteelliseen työskentelyynsä Suomessa työskentelevät ammattitaiteilijat, ammattitaitelijoina ulkomailla työskentelevät suomalaiset tai tekijät, joilla on tiivis yhteys Suomeen. Apuraha maksetaan kuukausiapurahana huhti-kesäkuussa 2020. Haku on auki kaikille taiteen aloille. Apurahaa ei voi hakea yhteisölle tai työryhmälle.

Hae residenssiin apurahapalvelussamme. Vain hakuaikana verkkopalvelun kautta lähetetyt hakemukset käsitellään. Päätökset myönnettävistä apurahoista tekee vertaisarvioinnin perusteella Koneen Säätiön hallitus. Päätökset julkistetaan tiistaina 14.4. klo 12 mennessä ja ne ilmoitetaan kaikille hakijoille sähköpostilla sekä apurahojen verkkopalvelussa.

Lue lisää