Kulttuurimylly avaa ovensa vapaan kentän ryhmien esitysvierailuille – Avoin haku käynnissä nyt

ILMOITTAJA: KULTTUURIMYLLY / MARIA BARIC COMPANY
21.2.2019

Maria Baric Company on avannut Itä-Helsinkiin uuden teatteri- ja kulttuuritilan, Kulttuurimyllyn! Avajaisia juhlittiin marraskuussa 2018. Kulttuurimylly sijaitsee aivan Myllypuron metroaseman vieressä, saman katon alla Liikuntamyllyn kanssa. Maria Baric Companyn visiona on, että ryhmän oman toiminnan lisäksi Kulttuurimylly kahdella black box näyttämösalillaan voisi palvella myös muita vapaan kentän ryhmiä ja mahdollistaa monipuolisia esitysvierailuja nukketeatterin, musiikin, teatterin, tanssin ja sirkuksen vapaan kentän toimijoille.

Avoin haku Kulttuurimyllyn vierailuohjelmistoon keväällä 2019

Kulttuurimyllyn vierailuohjelmistoon valitaan vierailevat ryhmät avoimen haun kautta. Kutsu on avoin kaikille esittävän taiteen tekijöille ja luovan alan ammattilaisille. Ensimmäinen haku on nyt käynnistynyt! Vierailuohjelmistoon haetaan Kulttuurimyllyn nettisivuilla olevalla lomakkeella 20.3. mennessä. Ohjelmistovalinnoista vastaa Kulttuurimyllyn taiteellinen työryhmä ja tuotantotiimi.

Kevään 2019 haussa etsitään ensisijaisesti vierailuesityksiä, jotka voidaan toteuttaa Kulttuurimyllyssä vuoden 2019 aikana. Esitysvierailuja on mahdollista sopia Kulttuurimyllyn vierailuohjelmistoon jo huhtikuusta alkaen.

Mitä Kulttuurimylly tarjoaa valituille ryhmille?

Vierailuohjelmistoon valitut ryhmät saavat maksutta toisen Kulttuurimyllyn näyttämösaleista (Pegasos tai Feeniks) käyttöönsä sovitulle ajanjaksolle, sekä erikseen sovittavan määrän harjoitus- ja rakennusaikaa esitysten tai konserttien valmisteluun. Kulttuurimylly myös mahdollistaa vierailijoille esitysten lipunmyynnin automatisoinnin suoraan Kulttuurimyllyn oman lippukaupan kautta ja auttaa vierailuohjelmistoon valittujen esitysten ja konserttien tiedotustyössä omien viestintäkanaviensa kautta. Vierailuohjelmiston ryhmät saavat itselleen kaikki omista esityksistään saatavat lipputulot, mutta vastaavat itse esitystensä muista tuotantokuluista sekä esitystensä lippujen hinnoittelusta ja markkinoinnista.

Minkälaisille vierailuille Kulttuurimyllyn näyttämösalit soveltuvat?

Koska Kulttuurimyllyn näyttämösalit eivät ole kovin suuria tai korkeita, soveltuu tila parhaiten pienten ja keskisuurten työryhmien konserteille ja muille melko kevyille esitystuotannoille, joissa ei ole tilojen mittoihin nähden liian suuria lavasterakenteita tai tekniikaltaan tilojen kapasiteetille liian haastavia teknisiä vaatimuksia. Jos olet epävarma tuotantosi sopivuudesta Kulttuurimyllyn tiloihin, olet tervetullut tutustumaan tiloihin hakuun liittyvän infotilaisuuden aikana järjestetyllä tutustumiskierroksella Kulttuurimyllyssä ke 13.3 klo 15.00.

Hakuun liittyvä info & vapaan kentän toimijoiden verkostoitumistapaaminen Kulttuurimyllyssä ke 13.3. klo 15.00

Maria Baric Company järjestää Kulttuurimyllyssä vierailuohjelmiston ensimmäiseen hakuun liittyvän infotilaisuuden, jossa esittelemme Kulttuurimyllyn tiloja ja mahdollisuuksia vierailusta kiinnostuneille esittävän taiteen ryhmille. Samalla tapaaminen on myös hyvä verkostoitumistilaisuus vapaan kentän toimijoille. Info-tilaisuus kestää n. 45 min, jonka jälkeen aikaa on varattu vapaalle keskustelulle ja toimijoiden väliselle verkostoitumiselle sekä hakijoiden omiin hakuklinikka-aikoihin.

Kahvitarjoilujen mitoittamiseksi pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen ennakkoon 10.3 mennessä tästä linkistä.

Hakemuksen Kulttuurimyllyn vierailuohjelmistoon voi jättää myös infoon osallistumatta.

Varaa oma hakuklinikka-aika

Halutessasi voit varata henkilökohtaisen tai työryhmäkohtaisen noin 15 minuutin tapaamisajan Kulttuurimyllyn tiimiltä, jonka aikana voit esitellä jo lyhyesti omaa vierailuehdotustasi tai kysyä tarkentavia kysymyksiä hakuun liittyen. Voit varata ajan infoon ilmoittautumisen yhteydessä. Tapaamisaikoja on rajoitetusti, joten toimithan nopeasti, ajat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä!

Tilojen muu vuokraaminen: harjoitustiloja, Kulttuurimyllyn kesäresidenssit ja muut tapahtumat ja juhlat

Varaamme Kulttuurimyllystä tilaa harjoittelua varten ensisijaisesti vierailuohjelmaamme valituille ryhmille, mutta myös muut ryhmät voivat tiedustella meiltä mahdollisia vapaita harjoitusaikoja pientä tilavuokraa vastaan.

Lisäksi tarjoamme freelance-taiteilijoille ja vapaan kentän ammattilaisista koostuville työryhmille myös edullista, pidempää kesäresidenssi-mahdollisuutta Kulttuurimyllyyn aikavälille 24.6.- 28.7.2019. Mikäli kesäajan  residenssityöskentelyjaksolle tuleva ryhmä/t on valittuna myös Kulttuurimyllyn vierailuohjelmistoon, voi ryhmä saada Kulttuurimyllystä pidemmänkin residenssivierailuajan käyttöönsä maksutta, esimerkiksi Kulttuurimyllyssä myöhemmin kantaesityksensä saavan tulevan ensi-iltatuotannon valmisteluun.

Mahdollisuuksien mukaan tarjoamme Kulttuurimyllyn tiloja vuokralle myös muille tapahtumatiloja tarvitseville. Tunnelmalliset näyttämösalit sopivat esitysten, konserttien ja erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämisen lisäksi hyvin myös mm. seminaarien, kokousten ja juhlien järjestämiseen.

Maria Baric Company ja Kulttuurimylly

Maria Baric Company on ainoa Itä-Helsingin alueella vakituisesti toimiva ammattiteatteri. Companyn oma esitystoiminta on viime aikoina painottunut erityisesti tuliteatteriin, musiikilliseen nukke- ja varjoteatteriin sekä black light teatteriin. Company koostuu muusikoista, tanssijoista, nukketeatteri- ja sirkustaiteilijoista sekä monipuolisista teatterintekijöistä ja muista luovan alan ammattilaisista.

Maria Baric Companyn avaama Kulttuurimylly on uusi esittävän taiteen näyttämö ja alueellinen kohtaamispaikka. Kulttuurimyllyssä erilaiset yleisöt pääsevät näkemään korkeatasoista esittävää taidetta ja osallistumaan halutessaan itsekin taide- ja kulttuuritoimintaan työpajoista, tapahtumista ja harrastustunneista koostuvan yleisötyön kautta. Uudesta Kulttuurimyllystä taiteilijat haluavatkin rakentaa monipuolisen taiteen tekemistä ja kokemista mahdollistavan tilan, joka voisi tulevaisuudessa olla merkittävä alueellisen imagon, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistaja.

Vierailuohjelmainfoon ilmoittautuminen 10.3. mennessä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdbQgqEdZwQKv1zPE3Gh2jDP56D1cPKGMKLfDWwcp68XHFPnA/viewform?usp=sf_link

Vierailuohjelman hakulomake ja tietoa tiloistamme: http://www.kulttuurimylly.com/vierailuohjelmisto-haku

Lisätiedot:

Elina Kesäniemi
Tuotantopäällikkö
elina@mariabaric.com
p. 044 578 3933

Maria Baric Company / Voimauttavan taiteen äärellä ry
Kulttuurimylly, Jauhokuja 3 A1/C, 00920 Helsinki

www.mariabariccompany.com
www.kulttuurimylly.com