Pelitestien sarja

ILMOITTAJA: SAMI HENRIK HAAPALA
27.9.2019

Pelitesti on mahdollisuus kokeilla jotain vasta esille nousevaa sen haavoittuvimmassa ja kenties kiinnostavimmassa vaiheessa. Suostumuksen kysymykset ja rajojen jatkuva neuvottelu ovat keskeinen osa tätä haavoittuvuuden tilaa.

Nämä pelitestit tutkivat esiintymistä immersiivisissä esityksissä ja peliesityksissä. Ne ovat Sami Henrik Haapalan taiteellisen väitöstutkimuksen kolmas ja viimeinen osa. Väitöksessä kehitettävä lähestymistapa esiintymiseen pyrkii yhdistämään tekniikkaa, teoriaa ja metodeja sekä näyttelijäntaiteesta, tanssijantaiteesta että esitystaiteesta.

Pelitesti on pelisuunnittelun puolelta lainattu termi, jonka tavoitteena – esittävän taiteen kohdalla – on kehittää immersiivisiä rakenteita ja pelirakenteita yhdessä yleisön kanssa erityisesti niiltä osin kuin yleisö vaikuttaa teokseen. Tässä pelitestien sarjassa rakenteiden sijaan kehittämisen kohteena on esiintymisen tekniikka. Pelitesti on testi, jossa testattavaa asiaa on kehitetty tarpeeksi pitkälle, jotta se on mielekästä myös yleisön näkökulmasta, mutta se on nimensä mukaisesti edelleen koetilanne – ei lopullinen esitys, peli tai kokemus.

Haapala on tehnyt taiteellista väitöstutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2013 lähtien. Hänen väitöksensä aiheena on esiintyminen immersiivisissä esityksissä ja peliesityksissä.

Tutkija, ohjaaja ja esiintyjä: Sami Henrik Haapala

Muut esiintyjät: Laura Sorvari, Anna Valpuri ja Suvi Leppänen

PELITESTIEN AJANKOHDAT
Pe 4.10 klo 20
La 12.10 klo 22 Playdate -tapahtuma, Eskus – Esitystaiteen keskus, Suvilahti
Pe 1.11. klo 20
Pe 15.11 klo 19

MUITA OHJEITA
Tarkka esitystila varmistetaan viimeistään viikkoa ennen pelitestiä tapahtuman FB-eventissä sekä osoitteessa

https://bit.ly/2yDTM0x

Esitystilan varmistamisen yhteydessä pelitestiä varten saatetaan ilmoittaa myös yksinkertaiset ohjeet, joten paikkatiedot kannattaa aina varmistaa joko verkkosivulta tai FB-eventistä. Esitystilan varmistamisen yhteydessä ilmoitetaan myös miten pelitestiin ilmoittaudutaan.

Pelitestit ovat yleisölle ilmaisia lukuun ottamatta Playdate -tapahtuman pelitestiä, johon pääsee tapahtuman omalla pääsymaksulla.

Pelitestien sarjaa on tukenut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.