Stretch 2019 – ilmoittaudu mukaan Turun kansainväliseen tanssin ammattilaisfoorumiin

ILMOITTAJA: LÄNTINEN TANSSIN ALUEKESKUS / STRETCH 2019 TURKU
29.3.2019

Stretch on tanssin ammattilaisten kansainvälinen foorumi Turussa lokakuussa 2019 – Rekisteröidy mukaan nyt

Turkuun kokoontuu yhteisöllisessä hengessä tanssin tekijöitä, tuottajia ja opiskelijoita keskustelutilaisuuksiin, työpajoihin, aamutunneille ja verkostoitumaan kansainvälisten kollegojen kanssa. Tapahtuma jatkaa pohjoismais-balttilaisen keđja-verkoston toimintaa.

keđja presents: Stretch 2019 Turku järjestetään 17.–20.10.2019. Kansainvälisen tanssin kentän ammattilaisfoorumin teema on Expanding Professionalism. Se käsittelee tanssitaiteilijan ammatinharjoittamista nyt ja tulevaisuudessa, kansainvälistä toimintaa ja kestävää kehitystä, residenssien mahdollisuuksia ja yhteiskunnallisen kontekstin ja taiteen suhdetta.

Stretch 2019 -tapahtumaan on tulossa puhujia ja osanottajia Pohjoismaista, Baltiasta ja muualta Euroopasta, esimerkiksi Saksasta, Sloveniasta ja Skotlannista. Ohjelmassa on keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksia, 1-3 päivän työpajoja, aamutunteja sekä iltaisin paikallisia esityksiä. Tavoitteena on kehittää osaamista ja omia taitoja, parantaa omasta työstä ja tanssista viestimistä ja löytää uusia toimintamalleja.

Paikalle ovat tervetulleita tanssin kentän ammattilaiset ja opiskelijat: koreografeista ja tanssijoista tuottajiin ja johtajiin.

Tapahtumaan rekisteröityminen on käynnistynyt 29.3.2019.

REKISTERÖIDY täällä: Stretch2019-Registration ›

Voit rekisteröidä yhden tai useita henkilöitä samalla kertaa. Rekisteröityminen maksaa 40 € (alv 0%) ja maksu tapahtuu rekisteröinnin yhteydessä.

Alustavat tiedot ohjelmasta ›

Muuta käytännön infoa › 

Tilaa Stretchin uutiskirje: Stretch-Newsletter ›

Seuraa Stretchiä #StretchEncounter #StretchTurku

Facebook
Instagram
Twitter

Lisätiedot:
Tuottaja Ada Vakker, stretch.kedja@gmail.com


Stretch 2019 Turku -tapahtuman pääjärjestäjä on Läntinen tanssin aluekeskus ja pääyhteistyökumppaneita ovat Tanssin tiedotuskeskus ja Turun kaupunki. Tapahtumaa tukevat Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto.

Kansainvälisiä partnereita ovat Kultur i Väst ja Norrlandsoperan (SE), Dansearena Nord (NO), Bora Bora – Dance and Visual Theatre (DK), Danceatelier (IS), Estonian Dance Agency (EE), Contemporary Dance Association ja Artist’s Group ”Fish Eye” (LT), The Work Room (GB), Tanzfabrik Potsdam (DE), Dance Theater Ljubljana (SI).