Suunnat ja suhteet kehossa ja tilassa -kurssi Helsingissä 6.-7.4.2019

ILMOITTAJA: KINESTEETIKOT RY
27.3.2019

Tule nauttimaan kehon sisäisten suuntien ja tilallisten suhteiden tutkimisesta Kinesteetikot ry:n kevään 2019 kurssille! Kurssi on avoin kaikille esittävän taiteen ammattilaisille, opiskelijoille sekä tilasta, kehosta ja liikkeestä kiinnostuneille ihmisille.

Ohjaajana toimii Heidi Vierthaler Hollannista. Heidi on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu pedagogi ja koreografi. Hän hyödyntää ohjauksessaan Labanin tilallista liikeanalyysia ja on opettanut Stream Flow -opetusmenetelmänsä pohjalta useissa eurooppalaisissa tanssiryhmissä ja -kouluissa. Heidi on tehnyt yhteistyötä mm. Carte Blanche, Gothenburg Dans Kompani, Skånes Dans Theatre ja Nederlands Dans Theatre tanssiryhmien kanssa. Tanssijana Heidi on toiminut mm. Forsythe Companyssa.

Kurssin päämäärä on laajentaa sisäistä ja ulkoista tietoisuuttamme totuttujen liikemallien haastamiseksi ja kehon artikulaation kehittämiseksi. Aloitamme työskentelyn tutkimalla kehon artikulaatiota nivel niveleltä ja tila tilalta. Työskentelemme myös liikefraasien parissa, jotka haastavat meitä laajentamaan kehollista dynamiikkaamme vähemmällä voimalla ja mahdollistavat yllättäviäkin uusia liikkeellisiä mahdollisuuksia. Heidi hyödyntää ohjauksessaan Labanin tilallista liikeanalyysia ja sen kahdeksaa liiketekijää (effort), jotka laajentavat tietoisuuttamme tilasta sekä avaavat uusia liikkeen dynamiikan mahdollisuuksia.

Heidin oma opetusmenetelmä, Stream-Flow, hyödyntää visuaalista mielikuvitusta sekä tuntoaistin pohjalta luotuja harjoitteita, jotka auttavat vapauttamaan kehoa ja laajentamaan tietoisuuttamme suhteessa tilaan ja toiseen ihmiseen. Stream-Flow:n harjoitteet haastavat rikkomaan totuttuja liikemalleja ja auttavat kehittämään omaa erottuvaa liikekieltä tanssilajista riippumatta.

AIKA:
LA 6.4.2019 klo 13-19
SU 7.4.2019 klo 11-17

HINTA:
Kinesteetikot ry:n jäsenet: 110 € (sisältää kevään 2019 lisätreenit)
Ei-jäsenet: 140 €

MAKSU:
https://holvi.com/shop/KINESTEETIKOT/section/kurssit-workshops/

PAIKKA:
Kulttuurikeskus Sähinä, Heikkiläntie 10, 00210 Helsinki, Finland (Lauttasaari)

LISÄTREENIT:
Kinesteetikot ry:n jäsenenä saat kurssia seuraavat lisätreenit veloituksetta. Kahdeksana sunnuntaina järjestettävissä lisätreeneissä kertaamme harjoitteita ja tutkimme niiden sovelluksia syvemmälle.

Lisätreenit järjestetään Vattuniemessä, Lauttasaaressa Helsinki Parkour Akatemia ja Sirkuskoulun tiloissa sunnuntaisin 14.4.-16.6.2019 klo 12-14.

LISÄTIETOA YHDISTYKSESTÄ JA KURSSISTA /
INFORMATION ABOUT THE ASSOCIATION AND THE COURSE:

http://www.kinesteetikot.fi
info@kinesteetikot.fi
https://www.facebook.com/kinesteetikot.ry/
https://www.facebook.com/events/1615366915274113/