Tanssidokumentin julkaisu Helsingissä

ILMOITTAJA: MYRSKYRYHMÄ, KÄPYRINNE RY
4.4.2018

Tanssin mahdollisuuksia avaava dokumentti julkistetaan 13.4.2018 klo 14.30 Kantin Pysäkillä

Dokumentti kertoo toiminnasta kulttuurisen vanhustyön parissa ja sen taiteellisista ulottuvuuksista. Tarve dokumenttiin syntyi taiteen hyvinvointivaikutuksien parissa virinneestä keskustelusta, tanssitaiteen näkyvämmäksi tekemisestä ja taiteellisen työn asemasta. Dokumentti juhlistaa osaltaan Myrskyryhmän 15- vuotista taivalta tanssin parissa.

Dokumentti vastaa miksi Myrskyryhmä on ryhtynyt tekemään työtä vanhusten kanssa ja miksi taiteen muodoksi on valittu juuri tanssi. Dokumentissa pohditaan, mitä työskentely vanhusten kanssa vaatii taiteilijoilta ja miten vanhukset kokevat heidät omassa ympäristössään. Näytetään kuinka ihmisestä paljastuu iätön tähtisilmä – tanssin avulla. Tanssi elää hetkessä, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen ikäihmisten ja tanssijoiden välillä ja tämä hetki koetaan usein vaikuttavana ja liikuttavana.

”Näin kuinka nautit liikkumisesta esiintyessäsi ja

tunsin sen omissa luissani ja lihaksissani.

Työskentelystä on vastannut tanssitaiteen maisteri Elli Isokoski, joka on perustajajäsen Myrskyryhmä – tanssiryhmässä. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus nykytanssin viemisestä mm. vanhustyön yksiköihin. Työparina Isokoskella on Lulu Salmi, kuvaamisesta on vastannut Ville Salonen. Suurin kiitos kuuluu Einelle, joka heittäytyi tanssin vietäväksi Kantin pysäkillä.

TERVETULOA DOKUMENTIN JULKAISUTILAISUUTEEN 13.4.2018 KLO 14.30 KANTIN PYSÄKILLE, HUMALISTONKATU 4, 00250 HELSINKI

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Mervi Leivo
projektikoordinaattori
040 129 9953
mervi.leivo@kapyrinne.fi
Iloa arkeen – pysäkkitoiminta
Käpyrinne ry

www.myrskyryhma.fi

www.kapyrinne.fi

#taiketukee

Taiteen edistämiskeskus on tukenut dokumentin toteutumista.