Teoshaku vuoden 2017 Interkultfest-festivaaleille

ILMOITTAJA: INTERKULT KASSANDRA
8.11.2016

Avoin teoshaku vuoden 2017 Interkultfest-esittävän taiteen festivaalien ohjelmistoon on alkanut

Näillä festareilla monikulttuurisuus on tavallinen juttu. Tekijät ovat nuoria, jotka näyttävät, että näyttämö kuuluu kaikille sosiaalisesta, etnisestä tai muusta taustasta huolimatta.

INTERKULTfest käsittelee ajankohtaisia monikulttuurisuuden teemoja tuoden näyttömälle tanssitaidetta, teatteria, sirkusta, ja musiikkia.

Teoshaulla etsitään valmiita esityksiä, jotka käsittelevät festivaalin tematiikkaa tuoreesta näkökulmasta rohkeasti pelkäämättä ottaa kantaa. Arvostamme nuoria puhuttelevia ilmaisumuotoja ja urbaanisuutta. Festivaalin pääkohderyhmää ovat nuoret ja nuoret aikuiset.

Etsimme ensisijaisesti ammattilaisryhmien esittämiä esityksiä, mutta harkitsemme myös esityksiä, joiden taustalla on ammattiorganisaatio, mutta jonka esiintyjät eivät ole ammattitaiteilijoita. Esityksen tulisi olla kestoltaan alle kaksituntinen ja lavastukseltaan kevyt tiiviin festivaaliaikataulun vuoksi. Taidemuodoltaan esitys voi olla tanssia, teatteria, sirkusta, performanssitaidetta, spoken wordia tai muuta esittäväksi taiteeksi luokiteltavaa.

Lähetä vapaamuotoinen teosehdotus 28.2.2017 mennessä osoitteeseen festival(at)kassandra.fi otsikolla INTERKULTfest 2017 -teoshaku. Valinnasta tiedotetaan henkilökohtaisesti hakijoille 30.4.2017 mennessä.

Pyydämme liittämään teosehdotukseen:


• kuvaus esityksestä ja työryhmästä
• tekniset vaatimukset
• kesto
• kohderyhmä
• kuva- ja videomateriaalia
• kustannuslaskelma