Tietojen keruu vuoden 2018 tanssitilastoon on käynnistynyt!

ILMOITTAJA: TANSSIN TIEDOTUSKESKUS
17.1.2019

Joka vuosi koottavat esitys- ja katsojatilastot auttavat seuraamaan tanssialan pitkän linjan kehitystä sekä sitä, missä mennään nyt. Vaikka taiteen muuttamien numeroiksi ei aina ole yksinkertaista, tilastoja tarvitaan, kun tietoa tanssin kentästä välitetään esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriölle ja muille päättäjille. On tärkeää, että mahdollisimman moni kentän toimija ilmoittaa toimintansa mukaan tilastoon.

Edellisenä vuonna tilastotietojaan ilmoittaneet toimijat ovat saaneet ohjeet ja kutsun lomakkeiden täyttämiseen suoraan sähköpostiinsa.

Jos et ole ollut tanssin tilastoinnissa aikaisemmin mukana ja haluat nyt ilmoittaa tietosi, ota yhteys tilastonlaatija Emma Vainioon: tilastot@danceinfo.fi, puh. 040 820 0225. Saat häneltä linkin sähköiseen lomakkeeseen.

Tanssin tiedotuskeskus kerää tilastoihin vapaan kentän ammattilaisesitykset ja tanssielokuvien näytännöt sekä niiden katsojamäärät. Lisäksi kerätään tiedot yleisötyö- ja yhteisötanssitapahtumien määrästä ja osallistujista. Tilastotiedot kerätään toimijoilta itseltään. Jokainen taidetanssia vuonna 2018 ammattimaisesti harjoittanut tanssiryhmä, koreografi ja tuotantokeskus on enemmän kuin tervetullut mukaan tilastoon!

Lisää tietoa siitä, mitä tietoja kerätään ja mitä ei, löytyy täältä: http://www.danceinfo.fi/tilastot/tilastojen-ilmoittaminen/

TIETOJEN KERUU SULKEUTUU TIISTAINA 5.2.2019. Sen jälkeen syötettyjä tietoja ei huomioida julkaistavissa tilastoissa, ellei asiasta erikseen sovita.

Kiitos avustasi!