Uutisia ja tiedotteita tanssialalta, lisää omasi

Vie tällä lomakkeella uutiseksi tarkoitettu tiedotteesi Tanssin tiedotuskeskuksen uutispalstalle. Julkaisemme tiedotteita ja uutisia esimerkiksi ilmestyneistä tanssialaa koskevista julkaisuista ja tutkimuksista, tulossa olevista tanssitapahtumista ja festivaaleista, hankkeista ja henkilövaihdoksista. Emme julkaise mainokseksi tulkittavia tiedotteita tai kaupallisia tiedotteita.

Kun olet täyttänyt ja lähettänyt lomakkeen, tarkistamme syöttämäsi tiedot ja julkaisemme tiedotteen. Julkaisemisessa voi olla hieman viivettä. Pidätämme oikeuden muokata tai lyhentää sivuillamme julkaistavia tiedotteita ja uutisia.

Huom!
Vie esitykset esityskalenteriin
ja haut, työpaikat, kurssit ja residenssit
ilmoitustaululle.

Seuraa ohjeita

Kirjoita tiiviisti, nosta uutisesi alkuun asia, jonka haluat kaikkien lukevan. Otsikoi vetävästi.

Nettiuutisissa kannattaa kirjoittaa melko lyhyitä kappaleita.

Kaikkea ei tarvitse kertoa, laita mieluummin linkki omalle sivustollesi, josta ihmiset voivat halutessaan lukea lisää.

Jos kyseessä on esimerkiksi tapahtuma, muista kertoa tekstissä päivämäärät ja kaupunki :).

Title = Kirjoita tähän uutisen otsikko, ÄLÄ käytä pelkkiä isoja kirjaimia (ohjelma muuttaa ne automaattisesti tarvittaviin kohtiin).

Content = Kirjoita tähän uutisen/tiedotteen sisältöteksti. Kun lisäät muualta kopioitua tekstiä, valitse ensin “Liitä muotoilemattomana” Paste-as-text-icon. Jos sinulla näkyy vain yksi rivi työkaluja, klikkaa ”Työkalupalkkia” Toolbar Toggle. Voit muotoilla tekstiä työkaluilla, esim. lisätä ja muotoilla linkkejä Add-link-icon.

Jos haluat päivittää jo syöttämiäsi tietoja, ole yhteydessä meihin.

Lisätietoa:
Viestintäpäällikkö Sanna Kangasluoma,
sanna.kangasluoma(at)danceinfo.fi
050 543 1224

Tiedotteen lähde: oma organisaatiosi, tanssiryhmä, festivaali, kustantaja tms.

Käytä mieluiten vaakakuvaa. Kuvan leveys korkeintaan 900 px. Tarkista, että kuvanimessä ei ole erityismerkkejä, ääkkösiä (Å,Ä tai Ö), välilyöntejä tai pilkkuja.

Tietojen syöttäjä, ei näy uutisessa.

Ei tule näkyviin uutiseen.