Festivaaleilla tanssitaan sukkasillaan

UUTISET
8.3.2016

Huhtikuussa järjestettävä Alwar Urban -tanssifestivaali tuo Jyväskylään tänä vuonna tanssiesitysten lisäksi tanssielokuvia. ”Loikka On Tour” on tanssielokuvafestivaali Loikan kiertue, joka tuo ALwar Urbanin ohjelmistoon kuusi tanssielokuvaa.

Festivaaleilla nähdään tänä vuonna muun muassa tanssiryhmä Off/Balancen Vapaa Pudotus, jossa tanssi ja musiikki törmäävät, Anna-Leena Järven tanssia ja sirkusta yhdistävä vannenumero Heart of a Dog sekä Tomi Paasosen 2nd Nature, jonka lähtökohtana ovat nykyihmisten päivittäiset tavat, teoksessa tarkastellaan ihmistä luontodokumentaarisen linssin kautta kuin oliota.

Festivaaleilla yleisön on mahdollista osallistua tanssiin monella tapaa. Tanssitaiteilija Terhi Kuokkanen luo tanssiteoksen osallistujan ideasta, omien toiveiden koreografian voi myös itse tanssia. Tanssimaan yleisö pääsee myös uuden ajan discoon, siellä kengät heitetään narikkaan, sillä discossa tanssitaan sukkasillaan. Lisäksi liikkeestä voi nauttia ”lauantai-loungessa”, jossa on tarjolla työpajoja sekä terveyssmoothieita.

Alwar Urban -tanssifestivaali on Jyväskylän Kaupunginteatterin, Keski-Suomen Tanssin Keskuksen ja Tanssiryhmä Off/Balancen yhteistuottama tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Tänä vuonna uutena yhteistyökumppanina festivaaleille ohjelmaa tuottaa Keski-Suomen elokuvakeskus. Alwar Urban -tanssifestivaali järjestetään 21.-23.4.2016 Jyväskylän Kaupunginteatterilla.