Harri Kuorelahti jatkaa Zodiakin taiteellisena johtajana

UUTISET JA TIEDOTTEET
11.6.2019

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen taiteelliseksi johtajaksi vuoteen 2022 asti on valittu Harri Kuorelahti.

© Sanna Kaesmae

Taiteellisen johtajan tehtävää haki kolme henkilöä sekä yksi työpari. Taiteellista johtajaa haettiin avoimella haulla huhtikuussa. Lisäksi käytettiin suorahakua.

Zodiakin hallitus piti Kuorelahtea hakijoista pätevimpinä ja kokeneimpana.

”Olemme iloisia siitä, että Harri Kuorelahti haki tehtävää, ja että hän jatkaa Zodiakin taiteellisena johtajana. Harrin ansioita ovat pitkän ja ansiokkaan taiteellisen uran lisäksi syvällinen perehtyminen Zodiakin kotimaiseen ja kansainväliseen toimintaan sekä vahva sitoutuminen Zodiakin kehittämiseen muuttuvassa toimintaympäristössä”, toteaa Zodiakin hallituksen puheenjohtaja Raija-Liisa Seilo.

Taiteellisen johtajan seuraavan kauden haasteita ovat Zodiakin toiminnan asemoiminen muuttuvaan tuotantokenttään sekä Zodiakin tuotantomallin kehittäminen muun muassa suhteessa tulevaan Tanssin taloon.

”Olen kiitollinen ja innoissani siitä, että pääsen johdattamaan Zodiakin 2020-luvun alkutaipaleelle. Haluan kehittää sekä tuotantomallia että taiteellista ohjelmistosuunnittelua monimuotoisemmaksi ja luoda edellytyksiä sekä kokeneiden että nuorten taiteilijoiden kehittymiselle. Koen myös vastuuta siitä, että kuratoinnissa kuuluvat moninaiset äänet ja siksi haluan ottaa työhön mukaan uusia ihmisiä oppimaan ja kehittämään ohjelmistotyötä”, sanoo Harri Kuorelahti.

Hän on toiminut Zodiakissa jo vuodesta 2009, mm. kansainvälisissä tehtävissä, ja taiteellisena johtajana vuodesta 2012.

Harri Kuorelahden uusi kausi kestää vuodet 2020–2022.