Helsingin kaupunki ja Taike rahoittavat tanssiryhmien esitystoimintaa Tanssin talossa 240 000 eurolla 

UUTISET JA TIEDOTTEET
25.11.2021

Helsingin kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus tukevat tanssin vapaan kentän toimijoiden esitystoimintaa Tanssin talossa yhteensä 240 000 eurolla. Yhdeksälle tanssin vapaan kentän ryhmälle jaetaan erityisavustusta hankkeisiin, jotka sisältävät esitystoimintaa Tanssin talossa sekä oman toiminnan kehittämistä.

Tanssin talo © Hannu Rytky

Tanssin talo avautuu 2. helmikuuta © Hannu Rytky

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto teki päätöksensä 23 marraskuuta. Taike teki avustuspäätökset lokakuussa.

–  Rahoituksen tavoitteena on tukea vapaan kentän laadukkaiden toimijoiden mahdollisuuksia päästä esiintymään ja saamaan kansainvälistä näkyvyyttä avajaisvuonna. Tuen edellytyksenä on ollut yhteisön sitoutuminen muuhunkin toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen, toteaa Taiken johtaja Paula Tuovinen.

–  Erityisavustus on kohdennettu lisäpanostus, jonka mahdollisti useamman toimijan välinen yhteistyö. Tämä rahoitus antaa vauhtia vapaan kentän ryhmien esitystoiminnalle Tanssin talossa ja tuo samalla näkyvän lisän uuden talon ohjelmistoon, kertoo Helsingin kaupungin kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas.

Tanssiryhmät nostivat muun muassa uusien yleisöjen tavoittamisen, toiminnan rahoituspohjan laajentamisen, markkinoinnin kehittämisen sekä kansainvälisten verkostojen vahvistamisen toiminnan kehittämisen teemoiksi. Avustuksen saajat edustavat eri nykytanssin tyylejä, jotka tekevät ja toteuttavat teoksia moninaisille yleisöille ja kohderyhmille.

Helsingin kaupungin ja Taiken rahoitusyhteistyön tarkoituksena on vahvistaa vapaan kentän tanssiryhmien toimintaedellytyksiä sekä tehdä Tanssin talo saavutettavammaksi myös vapaan kentän ryhmille.

Erityisavustuksen saajat:

Alpo Aaltokoski Company (Nomadi ry) 26 000€
Carl Knif Company (Taiteellisen tanssin yhdistys ry) 34 000€
Compañía Kaari & Roni Martin (Tanssikaari ry) 34 000€ (VOS-ryhmä 2022)
Kekäläinen & Company (Vapaat tanssijat ry) 17 000€
Kinetic Orchestra (Taideosuuskunta Apinatarha)  17 000€
Liisa Pentti +Co (Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry) 34 000€
Petri Kekoni Company (Liikkeen puolesta kannatusyhdistys ry) 34 000€
Sivuun Ensemble (Sivuun Ensemble ry) 10 000€
Susanna Leinonen Company (Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry) 34 000€ (VOS-ryhmä 2022)