JoJo – Oulun tanssin keskus 20 vuotta

UUTISET
Anni Leino, 19.2.2018

Vuonna 2018 Oulun tanssin keskus Jojo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan –keskuksen monipuolinen ohjelmisto ja yleisötyön ohjelma kutsuvat oululaiset osallistumaan toimintaan entistä tiiviimmin.

Kevään ohjelmistossa nähdään Joona Halosen, Sibiry Konatén, TaikaBoxin, Taneli Törmän, Ima Iduozeen, Simon Beyer-Pedersenin ja Milla Virtasen teokset. JoJo tekee yhteistyötä Oulun teatterin sekä Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin kanssa.

Yleisötyö avaa teosten taustoja

”Oululaiset ovat löytäneet JoJon ja sen ohjelmiston hyvin! Yleisötyön kautta haluamme lisätä entisestään ihmisten omakohtaista osallistumista ja kokemuksellisuuden mahdollisuutta”, kuvailee JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist. Yleisötyö on ollut tärkeä osa JoJon toimintaa sen perustamisvuodesta 1998 lähtien.

Vuonna 2017 keskuksen toiminnan painopiste oli yleisölle suunnattujen palvelujen kehittämisessä. Kehitystyön tuloksista päästään nauttimaan osana JoJon vuoden 2018 ohjelmistoa. ”Yleisötyön kautta jalkaudumme kaupunkilaisten pariin. Teemme tanssitaidetta ihmisten kanssa heidän omassa elinympäristössään”, kertoo JoJon yleisötyöntekijä Mika Kiviniemi, joka aloitti tehtävässään toukokuussa 2017.

Kiviniemi kertoo, että JoJon tanssiyleisölle on tarjolla myös työpajoja, kursseja sekä taiteilijatapaamisia. “Lisäksi tanssin eri osa-alueita tehdään tutuksi teosesittelyjen ja haastatteluiden avulla.”

JoJon yleisötyö nivoutuu tiiviisti tanssin esitystoimintaan. Keskuksen nettisivuilla julkaistavissa This is Dancing -videohaastatteluissa esiintyvät ohjelmiston taiteilijat, jotka avaavat omaa suhdettaan tanssiin ja taiteen tekemiseen. Keväällä 2018 ääneen pääsevät muun muassa TaikaBox, Milla Virtanen ja Simon Beyer-Pedersen. Is this Dancing -videosarjan kautta taas päästään tutustumaan tanssiin eri näkökulmista.

TaikaBoxin Born Old – Tietäjä iänikuinen nähdään Oulun teatterin Vinttikamarissa maaliskuun lopussa ©John Collingswood

JoJon kevään ohjelmistossa seurataan Väinämöistä ja metsästetään unelmia

Burkinafasolaisen koreografi Sibiry Konatén Saviruukku-teos pohtii, miten eri kulttuurit kohtaavat ja ymmärtävät toisiaan. Lapsille suunnatussa TaikaBoxin teoksessa Born Old – Tietäjä Iänikuinen seurataan Väinämöisen seikkailuja mystiseen Pohjolaan.

Classical Beauty -teoksessa tanssija-koreografi Taneli Törmä metsästää yhtä unelmaansa, joka on tanssia tiensä klassisen baletin solistiksi. Ima Iduozeen This is the Title -teos kyseenalaistaa suhteen henkilökohtaisten valintojen, ympäristön asettamien normien ja itse rakentamiemme rajojen välillä.

Tanskalaisen tanssitaiteilija ja koreografi Simon Beyer-Pedersenin teoksessa Re:Action yhdistyvät nykytanssi ja elävä musiikki. Tanssija ja koreografi Milla Virtasen kymmenvuotista taiteilijauraa juhlistavan lokaatioteoksen tarkentuvat myöhemmin keväällä.