Kansallisbaletin tähtitanssija Michal Krčmářille Edward Fazer -palkinto

UUTISET
1.2.2016

Kansallisbaletin tähtitanssija Michal Krčmářille on myönnetty Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto. Palkinto luovutettiin Bajadeerin esityksen yhteydessä perjantaina 29. tammikuuta.

Palkintoperusteissa Krčmářia kiitettiin hänen syvällisistä taiteellisista tulkinnoistaan. Lisäksi mainittiin, että hän on esiintynyt julkisuudessa positiivisen maahanmuuton puolestapuhujana ja toiminut mentorina uransa alussa oleville tanssijoille. Tšekkiläissyntyinen Michal Krčmář kiinnitettiin Suomen kansallisbalettiin vuonna 2011, hänet nimitettiin ensitanssijaksi vuonna 2011 ja tähtitanssijaksi vuonna 2015.

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto on kiertopalkinto, joka myönnetään joka toinen vuosi parhaasta Suomen kansallisbaletin piirissä tapahtuneesta tanssitaidetta edistävästä suorituksesta. Palkinto on hopeamalja sekä 10 000 euroa.