Kritiikin Kannukset ilmiömäiselle Ima Iduozeelle

UUTISET
24.4.2015

Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkinto myönnettiin tänä vuonna ilmiömäisen taidokkaalle, raja-aitoja rikkovalle tanssijalle Ima Iduozeelle. Kritiikin kannukset -lautakunta arvioi Iduozeen työskentelyä erityisesti Tero Saarisen Morphed-teoksessa.

Palkintolautakunnan mieleen on erityisesti Iduozeen breakdancesta kumpuava tekninen ja juureva ilmaisu ja sen vuoropuhelu nykytanssin kanssa.

Iduozee ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen tv:n Dance-kilpailun finalistina vuonna 2011. Break-piireissä hänen maineensa oli kasvanut jo breakdancen Suomen mestaruuksilla vuosina 2000, 2007 ja 2008.

Viime vuosina hän on esiintynyt lukuisissa tanssiteoksissa ja musikaaleissa sekä alkanut tehdä omia koreografioita. Iduozee on tanssinut myös muun muassa Reija Wäreen, Sebastien Ramirezin, Neil Hardwickin, Sonya Lindforsin, Minna Vainikaisen ja Marita Liulian töissä.

Kesällä 2012 ensi-iltansa sai Iduozeen kiitetty esikoissoolo This is the Title Kiasman URB-festivaalilla. Tuorein koreografia Rosary Pori Dance Companylle nähtiin helmikuussa 2015. Taiteellisen työnsä ohella Iduozee viimeistelee tanssijan opintojaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Tie maailmallekin avoinna

Carolyn Carlson valitsi esikoissoolon June Events -festivaalilleen Pariisiin ja teosta on esitetty myös Torinossa ja Pohjoismaissa. Parhaillaan Iduozee valmistelee neljättä koreografiaansa Kenneth Kvarnströmin luotsaamaan tanssiohjelmistoon Kulturhuset Stadsteaterniin Tukholmaan. Purple Nights -teos nähdään Tukholmassa lokakuussa 2015.

Nyt 54. kertaa jaettava, vuonna 1961 perustettu Kritiikin Kannukset -palkinto myönnetään tunnustuksena parhaasta vuoden aikana tapahtuneesta taiteellisesta läpimurrosta tai siihen verrattavasta suorituksesta lähinnä nuorille taiteilijoille.

Palkintolautakuntaan 2014–2015 kuuluivat puheenjohtajana Veikko Halmetoja, jäseninä Hannele Jyrkkä, Mervi Kantokorpi, Harri Kuusisaari, Jaakko Rönkkö, Hannu Saha ja Taneli Topelius sekä varajäseninä Antti Suvanto ja Ville Ropponen.