Kulttuuri saa oman gaalan syksyllä 2021

UUTISET JA TIEDOTTEET
8.12.2020

Yle perustaa yhteistyökumppaneidensa kanssa Kulttuurigaalan, joka juhlii kulttuurin tekijöitä ja tekoja yli genrerajojen. Ensimmäinen gaala järjestetään marraskuussa 2021 Tampereella, ja se televisioidaan suorana YleTV1:ssä.

Kulttuurigaalassa huomioidaan koko kulttuurin ja taiteen kenttä. Tarkoituksena on palkita tekoja, teoksia ja tekijöitä, joissa on jotain uutta, omaperäistä tai tärkeää. Kulttuurin juhla huipentuu, kun yleisön äänestämä, Vuoden Kulttuuriteko -palkinnon voittaja julkistetaan. Tarkemmat palkintokategoriat paljastetaan myöhemmin.

Yle pyrkii strategiansa mukaisesti luomaan yhteiskuntaa laajasti hyödyttäviä uusia kumppanuuksia. “Meille on tärkeää tarjota suomalaisille yhteisiä hetkiä ja elämyksiä, ja Kulttuurigaala antaa tähän oivan mahdollisuuden”, sanoo Ylen tapahtumapäällikkö Asta Kujala.

“Kulttuuri kuuluu meille kaikille. Haluamme juhlistaa tätä yhdessä kulttuurialan ja suomalaisten kanssa. Meille keskiössä on yhdessä tekeminen, ja tämän takia gaalassa tullaan unohtamaan genrerajat ja katsomaan alaa laajemmin. Yhdessä tekeminen näkyy myös gaalan järjestämisessä, koska toteutamme tapahtuman kumppaneidemme kanssa yhteisponnistuksena”, Kujala selittää.

Vuonna 2021 Kulttuurigaala järjestetään Tampereen Mediapoliksessa, johon on suunnitelmissa kutsua noin 300 vierasta. Seuraavana vuonna tapahtuma siirtyy astetta isompiin puitteisiin Uros Live -areenalle, johon mahtuu moninkertaisesti yleisöä.

“Suomalaiset ovat kulttuurikansa, joka on kiinnostunut monenlaisista jutuista. Kulttuurigaalassa kulttuurin ystävät voivat yhdessä juhlia tätä moninaisuutta. Otamme mukaan alan ja suomalaisten koko kirjon”, sanoo kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Gaalan järjestämisoikeuksia hallinnoi rekisteröity Kulttuurigaalayhdistys. Gaalan oikeudenhaltijoihin kuuluvat Ylen lisäksi kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry ja Life Style Invest Oy. Yhteistyökumppaneina toimivat myös Tampereen kaupunki ja Veikkaus. Kulttuurialan toimijoista mukaan ovat tähän mennessä lähteneet Designmuseo, Serlachius -museot ja Suomen museoliitto.