Kymmenes Loikka-tanssielokuvafestivaali juhlii virtuaaliteknologian ja tanssielokuvan liittoa

UUTISET
Anni Leino, 15.2.2018

Suomen ainoa tanssielokuvafestivaali Loikka valtaa Kino Andorran, Dubrovnikin ja Orionin 5.-8. huhtikuuta 2018. Juhlavuoden kunniaksi festivaali valtaa myös korttelin toisen puolen: Annantalolla päästään nauttimaan virtuaaliteknologiaa hyödyntävistä tanssielokuvista sekä kaksipäiväisestä, tanssielokuvan tulevaisuuteen keskittyvästä konferenssista. Pyöreitä vuosiaan juhlivalle festivaalille on tulossa ennätysmäärä kansainvälisiä vieraita.


Seuraa Loikkaa sosiaalisessa mediassa:

Facebook

Instagram

Twitter

 

www.loikka.fi

VR_I ©Gilles Jobin

Virtual reality -elokuvat tekevät katsojasta kokijan

“Virtual reality -elokuvien ympärillä on jo jonkin aikaa käynyt hyvä pöhinä, jota yhdistyksemme on seurannut aktiivisesti. Viime vuonna nytkähti käyntiin 360-tanssielokuvatuotanto, jossa Hanna Pajala-Assefa on mukana ja Loikka Kontakti osatuottajana”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Kati Kallio uuden ohjelmiston taustoja.
Loikan avoimeen hakuun on tullut jo aiempina vuosina kyselyitä koskien mahdollisuutta hakea virtual reality -teoksella osaksi festivaalin ohjelmistoa. “Tuntui luontevalta tuoda vr-leffat Loikkaan juuri nyt”, sanoo Kallio.

Virtual reality -elokuvat muokkaavat perinteistä elokuvakatsomisen kokemusta kohti kokonaisvaltaisempaa kokijuutta. Annantalolla nähtävä Loikan vr-ohjelmisto tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea useita taidesisältöisiä vr-teoksia, joissa fyysinen ilmaisu, tanssi ja immersiivisyys nivoutuvat yhteen. Kallio suosittelee Annantalon vr-leffatarjontaa erityisesti perheille, joissa on videopeleihin hurahtaneita nuoria.

“Vr-teknologian kautta tanssielokuviin tulee mukaan pelillisiä elementtejä. Päähän laitettavien lasien ja laitteiden takia emme kuitenkaan suosittele leffoja perheen pienimmille”, sanoo Kallio.

Loikka-festivaalilla vr-elokuvien ikäraja on 10 ja 16.

Loikan virtual reality -ohjelmiston pääteoksena nähdään lokakuussa 2017 Montréalin Festival Nouveau Cinéma -festivaalilla palkittu ja Sundance -festivaalilla New Frontier Exhibition -sarjassa esitetty sveitsiläistaiteilija Gilles Jobinin VR_I. Virtuaaliteknologiaa kehittävän Artanim-säätiön kanssa toteutetussa elokuvassa viisihenkinen yleisö astuu avatareina yhteiseen, reaaliaikaisesti muuntuvaan virtuaalitodellisuuteen.

Uusia elokuvia ja vuosien varrelta poimittuja helmiä

Loikan Kino Andorrassa ja Orionissa nähtävä ohjelmisto on täynnä tanssielokuvia Suomesta ja maailmalta. Uusien elokuvien lisäksi joukkoon on poimittu Loikan kymmenvuotisen toiminnan varrelta tanssielokuvia, jotka festivaali tuo uudelleen yleisön nähtäville. Koko ohjelmisto julkaistaan Loikan nettisivuilla 1.maaliskuuta 2018.

“Etukäteen voidaan paljastaa, että uutuutena Loikan ohjelmistossa nähdään tanssielokuvanäytös, jonka äänimaisema toteutetaan yhteistyössä Sibelius Akatemian elokuvasävellyksen opiskelijoiden ja lehtori Päivi Takalan kanssa”, Kallio kertoo.

Festivaalin oheisohjelma kutsuu verkostoitumaan

Elokuvien lisäksi Loikan ohjelmistoon mahtuu festariyleisölle ja taiteen ammattilaisille suunnattua oheisohjelmaa. Annantalolla järjestettävä Future Screens of Dance -konferenssi paneutuu taiteen ja taiteilijan rooliin virtual reality -sisältöjen tuotannossa. Konferenssi on avoin kaikille, kooten elokuvatekijät, taiteilijat ja teknologiayhtiöiden edustajat saman pöydän ääreen.

“Tänä vuonna Loikkaan on tulossa merkittävä määrä kansainvälisiä vieraita, jonka myötä konferenssi ja Dubrovnik tarjoavat loistavan mahdollisuuden tavata tanssielokuvan ammattilaisia ja laajentaa omia verkostoja”, Kallio kertoo. Bar Dubrovnik toimii edellisvuosien tapaan festivaaliyleisön ja ammattilaisten kohtaamispaikkana.

Loikan sarjakorttien myynti alkaa 19.2. Festivaalin ohjelmisto julkaistaan ja näytöskohtaisten lippujen myynti alkaa 1.3. osoitteesssa www.loikka.fi

Lisätiedot: Tuottaja Suvi Nousiainen, suvi.nousiainen@loikka.fi