Liisa Nojonen sai tunnustusta Soulissa

UUTISET
14.12.2016

Jo pitkän uran suomalaisella tanssin kentällä tehnyt tanssitaiteilija, koreografi Liisa Nojonen sai tunnustusta kansainvälisesti Etelä-Koreassa SCF Seoul International Choreograph Festivaalilla 1.12.2016.

Soulin kansainvälinen koreografiafestivaali juhlisti tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Tapahtuman pitkäaikaisena tuomarina ja yhteistyökumppanina Liisa Nojonen palkittiin 20 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä yhteistyöstä ja kulttuurivaihdosta eteläkorealaisten tanssitaiteilijoiden kanssa.

Matkan varrella lukuisat taiteilijat Etelä-Koreasta ovat vierailleet Suomessa ja hedelmällinen yhteistyö on toiminut säännöllisesti, monitasoisesti ja vastavuoroisesti. Palkinnon jakoi eteläkorealaisen tanssin pitkäaikainen kansainvälinen vaikuttaja, tanssitaiteilija Madame Wansoon Yook.

Pori Dance Companyn tanssija Riikka Tankka esitti juhlatapahtuman avajaisgaalassa ArkoArts teatterissa Jung Eun Kimin sooloteoksen Silence-Ecnelis. Teos toteutettiin suomalais-korealaisena yhteistyönä ja kantaesitettiin vuonna 2013 Porissa.

Suomalais-korealaisen yhteistyön tuloksia nähtiin viimeksi pari viikkoa sitten, marraskuun lopussa Helsingissä, kun Pori Dance Company esitti Savoy-teatterissa koreografi-tanssija Hyauk Jin Geonin uuden teoksen Pathless Wood.