Pariisin Chaillot-teatterissa pohjoismaisen tanssin viikot

UUTISET
Sanna Kangasluoma, 3.1.2018

Tammikuussa Pariisissa järjestetään kaksiviikkoinen pohjoismaisen nykytanssin festivaali. Chaillot-teatterin päänäyttämöllä nähdään kolmena iltana muun muassa Tero Saarinen Companyn Morphed.


Katso koko ohjelma

Festival Nordique, Pariisi, 16.–27.1. 2018

Theatre-Chaillot.fr

Pohjoismaisen festivaalin ohjelmistossa on kuusi koreografia ja kymmenen iltaa tanssia Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta.

Tero Saarinen Companyn Morphed esitetään Pariisissa 18.-20.1.2018. Kuva © Mikki Kunttu

Jo pitkään Ranskassa kansallisella tanssin näyttämöllä Chaillot-teatterissa taiteellisena neuvonantajana työskennelleen Jarmo Penttilän mukaan Ranskassa tunnetaan huonosti pohjoismaista nykytanssia.

”Vaikka nyt järjestettävä pieni kahden viikon festivaali esittelee yleisölle vain yhden teoksen kustakin maasta, siinä voi silti nähdä Pohjoismaiden erilaisuuden ja monipuolisuuden”, Penttilä sanoo.

Tulevaisuuteen jää vielä pitkä lista nuoria koreografeja, jotka ansaitsevat tulla nähdyksi Pariisissa

”Pariisilaisyleisö tuntee hyvin Tero Saarisen, Cullberg-baletin, Alexander Ekmanin ja Jefta van Dintherin. Uusia tuttavuuksia ovat nyt esiteltävät Alan Lucien Øyen ja Bára Sigfúsdóttir, mutta tulevaisuuteen jää vielä pitkä lista nuoria koreografeja, jotka ansaitsevat tulla nähdyksi Pariisissa.”

”Olisin tietenkin halunnut kuukauden kestävän tapahtuman, jossa olisi voitu tuoda esiin laajempi kattaus koreografista taidetta pohjoismaista, enemmän uuden sukupolven kokeellista ja tutkivaa tanssitaidetta. Chaillot’n päänäyttämö on kuitenkin 1200 paikan sali, jonka täyttämiseen useana iltana tarvitaan Tero Saarisen kaltaisia isoja tuotantoja. Kokeellisemmille  esityksille sopii paremmin Gémier-salin black box [noin 350 paikkaa]”, kertoo Jarmo Penttilä.

Esitysten lisäksi festivaalin avajaisissa esitetään Ingmar Bergman jr:n elokuva, jossa neljä ruotsalaista koreografia tulkitsee näkemyksensä Bergmanin maailmasta (Ingmar Bergman Through choreographers’s eye). Kahden viikon aikana nähdään myös useita tanssielokuvanäytäntöjä.

Festivaalin yhteydessä Chaillot’ssa kokoontuu viisi pohjoismaista koreografia monipäiväiseen työpajaan Reflection and exchange. Työpajassa vaihdetaan kokemuksia haasteista, joita nuoret naiskoreografit kohtaavat työssään ja yhteiskunnallisina toimijoina. Ohjelmaan kuuluu myös tapaaminen kansainvälisten presenttereiden kanssa. Yksi koreografeista valitaan Fabrique–Chaillot-residenssiohjelmaan, jossa hän saa työskennellä Chaillot-teatterissa kuuden viikon ajan vuonna 2019 sekä työskentelystipendin. Suomesta työpajan ohjelmaan osallistuu tanssitaiteilija Sonya Lindfors.

Ohjelmistossa:

Suomesta Tero Saarinen Company: Morphed.

Norjasta Alan Lucien Øyen ja Ina Christel Johannessen.

Ruotsista Jefta van Dinther & Cullberg-baletti sekä  Göteborgs Operans Danskompani.

Islannista Bára Sigfúsdóttir.

Tanskasta Himherandit Collective & Andreas Constantinou.


Festivaali on järjestetty yhteistyössä Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan suurlähetystöjen sekä Maison du Danemarkin, Suomen Pariisin-instituutin ja Ruotsin Pariisin-instituutin kanssa; Pohjoismaisen kulttuurirahaston, Danish Arts Foundationin ja Swedish Arts Councilin tuella.