Parikymppinen Sivuaskel alistaa kehon katseelle

UUTISET
11.1.2016

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain järjestämä, kansainväliseen nykytanssiin keskittyvä Sivuaskel-festivaali nostaa 20-vuotisjuhlavuonnaan keskiöön katsomisen ja katseen alla olemisen, taiteen kapitalisoinnin sekä sukupuolen, seksuaalisuuden ja lihallisuuden kysymykset. Juhlavuoden ohjelmistossa nähtävät teokset ovat ilmaisukeinoissaan pitkälle vietyjä ja visuaalisesti voimakkaita.

Esimerkiksi islantilaisen Margrét Sara Guðjónsdóttirin teos Spotted on duetoksi vääristyvä soolo, jossa esiintyjän ruumis kuvataan ylitsevuotavana säiliönä, täytenä ruumiina, joka ei pysty enää sulattamaan eikä työstämään kaikkea saamaansa informaatiota – ei järjellistämään asioita, jotka tunkeutuvat siihen ilman henkilökohtaista kontrollia tai tiedostamista. Tanssijoiden sisäistetty kehollinen ilmaisu nousee erityislaatuisen tarkastelun alle.

Kreikkalaisen esitystaiteilijan Euripides Laskaridisin teoksessa Relic esiintyjän kummallisesti muotoutunut ruumis asetetaan puolestaan näytteille kaoottisen kotikutoisessa korvikehuoneessa.

Portugalilaisen taiteilijaparin Ana Borralhon ja João Galanten sexyMF perustuu samannimiseen työpajaan, jossa paikalliset osallistujat tutustuvat sukupuolta ja sosiaalista identiteettiä määrittäviin epäsymmetrisyyksiin ja heidän kasvonsa maskeerataan ruumiillisen sukupuolen vastakohdaksi. Eroottiseen kuvastoon perustuva teos tutkii sukupuolikäsityksiä, maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä julkisen katseen kautta. Katsojille tarjotaan mahdollisuus mennä istumaan vastapäätä esiintyjiä.

Festivaalin ohjelmassa nähdään myös ensi-illassa Jarkko Partasen By the Pool -esityssarjan neljäs osa #4 Elina Pirinen plays Mermaid by the pool. Luvassa on myös tanssin talojen verkoston EDN:n ja Tanssin talo ry:n järjestämä paneelikeskustelu, jossa pohditaan taiteilijoiden ja teosten liikkuvuutta sekä yhteistuotantojen ja kiertuetoiminnan malleja ja strategioita Euroopassa, kaksi elokuvanäytöstä, kursseja, festivaaliklubi sekä Ihana Baari.

Sivuaskel 2016 -festivaali järjestetään 2.–7. helmikuuta.

www.zodiak.fi/sivuaskel