Pirkanmaan Tanssin Keskuksen johto uudistuu

UUTISET
17.2.2021

Pirkanmaan Tanssin Keskus on siirtynyt toiminnanjohtajakeskeisestä toimintamallista kollektiiviseen johtoryhmään. Johtoryhmän jäseniksi on valittu Emmi Kallioniemi, Salla Juntunen ja Maija Hoisko.

Maija Hoisko, Salla Juntunen ja Emmi Kallioniemi © Tuula Linnusmäki

Maija Hoisko, Salla Juntunen ja Emmi Kallioniemi © Tuula Linnusmäki

Uuden johtoryhmän keskeinen tehtävä on luotsata Pirkanmaan tanssin kentän kokoavaa yhdistystä nykyhetkessä ja kehittää toimintaa edelleen. Toimistovastaava Emmi Kallioniemi, Liikelaiturin salivastaava Salla Juntunen ja verkostovastaava Maija Hoisko ovat aloittaneet tehtävässään 1.2.2021.

Siirtyminen kollektiiviseen johtoryhmään on osa PTK:n hallinnon uudistustyötä, joka suuntaa ennakkoluulottomasti tulevaan ja uskoo kollektiivisen työskentelyn luomiin mahdollisuuksiin johtamisessa.

Johtoryhmään haettiin ja saatiin paikallisia, taiteilijataustaisia jäseniä, joilla on jo asiantuntijuutta omilta vastuualueiltaan. Kolmikon sparraajina toimivat Lotta Skaffari, Riitta Honkanen ja Tuula Linnusmäki.

Pirkanmaan Tanssin Keskus on perustettu vuonna 2004 toteuttamaan tanssin aluekeskustoimintaa Pirkanmaalla ja valtakunnallisesti. Yhdistys työllistää vuosittain yli 100 taiteilijaa, työskentelee yli 100 yhteistyökumppanin kanssa ja saavuttaa toiminnallaan yli 12 000 osallistujaa. PTK:n esitys- ja harjoitustilalle Liikelaiturille myönnettiin tanssitaiteen valtionpalkinto vuonna 2017.