Pohjoismaisen nykytanssikatselmuksen taiteilijat valittu

UUTISET
4.8.2016

Kööpenhaminan ICE HOT Nordic Dance Platformin pääohjelmistoon valittiin Suomesta kolme esitystä ja More More More -sarjaan kolme taiteilijaa tai ryhmää.

ICE HOT on joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma, joka esittelee monipuolista nykytanssia Pohjoismaista kansainvälisille tanssi- ja esittävän taiteen ammattilaisille. Aikaisemmin tapahtuma on järjestetty Tukholmassa 2010, Helsingissä 2012 ja Oslossa 2014.

Kööpenhaminassa 30.11.–4.12.2016 järjestettävän ICE HOT -katselmuksen ohjelmistoon on tulossa yhteensä 19 live-esitystä ja 15 taiteellisen työn esittelyä Suomen lisäksi Islannista, Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta. Joukossa on suuren mittakaavan paikkasidonnaisia esityksiä, intiimejä pienen tilan sooloja sekä lapsille ja nuorille tarkoitettuja esityksiä. Ohjelmassa on myös seminaareja ja keskustelutilaisuuksia.

ICEHOT_CPH_1-1024x639

Esitysvalinnat teki pohjoismainen jury, johon kuuluivat Jesper De Neergaard (DK), Pirjo Yli-Maunula (FI), Katrin Hall (IS), Sven Åge Birkeland (NO) ja Sarah Melin Fermén (SE). Hakemuksia tuli 247 kappaletta.

Tapahtuman ohjelma ja aikataulu julkistetaan elo-syyskuun vaihteessa.

Suomesta ohjelmistoon valittiin:

Milla Koistinen: A Cloud of Milk
Teos pohjautuu lasten kuvailemiin uniin, jotka muodostavat teoksen surrealistisen ytimen – kehon, äänen ja tilan vääristymät. Teoksen tanssijoina on aikuisia ja lapsia. Esitys soveltuu lapsille, nuorille ja aikuisille.

Elina Pirinen, Jassem Hindi, Ruairí Donovan, Cathy Walsh, Maria Saivosalmi: Meadow, meadow, meadow
Kolmiosainen teos jossa kurkotetaan mikroskooppisen pienistä värähdyksistä groteskiin ja sinfoniseen.

Carl Knif Company: RED
Henkilökohtainen ja koskettava sooloteos.

sekä More More More -sarjaan:

Jarkko Partanen: Fields of Glory

Petri Kekoni Company: Non-Linear

Tero Saarinen Company: MORPHED

Katso kaikki valitut taiteilijat ja esitykset täältä.

Ennakkorekisteröityminen on jo auki.


ICE HOT Nordic Dance -verkoston muodostavat Dansehallerne Copenhagen (Tanska),  Dansens Hus Stockholm (Ruotsi), Dansens Hus Oslo (Norja), Performing Arts Iceland (Islanti) ja Tanssin Tiedotuskeskus (Suomi).