Pro Finlandia Raija Lehmussaarelle

UUTISET JA TIEDOTTEET
2.12.2020

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myöntää itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin 13 ansioituneelle taiteilijalle. Palkittujen joukossa on koreografi ja tanssipedagogi Raija Lehmussaari.

Raija Lehmussaari on pitkän linjan tanssitoimija. Ensimmäisen balettikoulunsa hän perusti Uuteenkaupunkiin vuonna 1967. Muutamaa vuotta myöhemmin hän avasi Raija Lehmussaaren balettikoulun Turkuun – ja toimii edelleen koulunsa johtajana, opettajana ja koreografina.

Vuonna 1981 Lehmussaari perusti ammattitanssiryhmä Aurinkobaletin, jonka taiteellisena johtajana toimi aina vuoteen 2005 asti. Noina vuosina hän teki turkulaisryhmälle yli 40 teosta. Lehmussaaren johtajakaudella Aurinkobaletista kehittyi korkeatasoinen ryhmä, joka monipuolisti maamme tanssitarjontaa myös merkittävien ulkomaisten koreografien vierailuilla.

Kun Raija Lehmussaari sai Valtion tanssitaidepalkinnon vuonna 2011, häntä kiiteltiin pitkäjänteisestä työstä tanssin aseman ja arvostuksen vahvistajana sekä yleisöjen kasvattajana.

Lehmussaari on vastaanottanut myös muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin sekä Suomen kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitalin. Vuonna 2014 Suomen tanssioppilaitosten liitto myönsi hänelle Tanssikasvattaja- ja elämäntyöpalkinnon.

Vuonna 2013 Raija Lehmussaari nimitettiiin vuoden Kulttuuriturkulaiseksi, minkä kunniaksi hänelle istutettiin nimikkotammi Samppalinnan vuorelle.

Taiteilijoille ja kulttuurivaikuttajille myönnettäviä Pro Finlandia -mitaleita on jaettu vuodesta 1945 lähtien.