Riina Hosio on Vuoden tanssintekijä – Eläköön Folk -gaalassa jaettiin tunnustuksia folkloren huipputekijöille

UUTISET JA TIEDOTTEET
18.1.2023

Tammikuun gaalassa Folklandia-festivaalilla palkittiin myös Elssa Antikainen, Hanna Poikela ja Petri Hoppu.

Kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandialla järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin 13.1.2023 tunnustuksia ja palkintoja suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille ja toimijoille.

Tunnustukset myönnettiin sarjoissa Vuoden kansanmusiikkilevy, Vuoden tanssiteko, Vuoden tanssintekijä, Vuoden kansanmusiikkitekijä, Vuoden tulokas ja Vuoden nuori pelimanni. Tilaisuudessa julkistettiin myös Vuoden Wäinö -elämäntyötunnustuksen ja Vuoden kantele -palkinnon saajat sekä Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye. Oman tunnustuksensa saivat myös Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat.

Vuoden tanssintekijä

Riina Hosio palkintogaalassa

Riina Hosio palkintogaalassa © Ville Kurki

Vuoden tanssintekijä on Riina Hosio. Hän on kansantanssin käsityöläinen: tanssija, opettaja ja koreografi. Hosion työ näkyy monipuolisesti kansantanssin kentällä ja laajemmaltikin. Hän arvostaa perinteitä, mutta luo pelotta uutta ja uskaltaa rikkoa rajoja. Erityisen arvokasta Hosion työssä on halu kurottaa yli lajirajojen ja kyky toimia sekä harrastajaryhmien että ammattituotantojen parissa.
Vuoden tanssintekijä -tunnustuksen myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus.

Vuoden tanssiteko

Elssa Antikainen vastaanottaa palkinnon.

Elssa Antikainen © Ville Kurki

Suomen Nuorisoseurojen Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnettiin Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan teokselle Viimeinen sapiens. Musiikin teokseen on tehnyt Jarkko Martikainen. Teos kumpuaa tekijöidensä rohkeasta ajattelusta, uusien maailmojen näkemisestä ja pelottomuudesta. Teoksen tanssiensembleen kuuluu kansantanssin pitkän linjan harrastajia, ammattiin opiskelevia sekä kansantanssin ammattilaisia. Viimeinen sapiens yhdistää Haaga Folk Machine -yhtyeen ja Jarkko Martikaisen esittämän musiikin dynaamiseen ja intohimolla tehtyyn esittävään kansantanssiin.
Viimeinen sapiens on dystooppinen soiva kuvaelma, joka vie katsojan retkikunnan jäsenenä tarkkailemaan runneltua maailmaa, joka muuttuu pienen yhteisön valtapelien näyttämöksi missä yhteiskuntajärjestystä etsitään keskiajalta. Osana esitystä soivat Martikaisen laulut kuin tuhon soundtrackina.
Lue lisää Viimeinen sapiens -teoksesta JoJon sivuilta ›

Vuoden Wäinö

Petri Hoppu palkintogaalassa.

Petri Hoppu © Ville Kurki

Vuoden Wäinöksi valittu Petri Hoppu on filosofian tohtori, tanssintutkija ja mestarikansantanssija. Hän on tuonut menuettia esille viime vuoden aikana työpajojen ja luentojen muodossa. Myös Hopun väitöskirja menuetista on merkittävä lähde alan tutkimukselle. Oulun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikössä yliopettajana toimivan Hopun panos ammattilaisten ja harrastajien koulutukselle on alan jatkuvuuden kannalta merkittävä. Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla pitkään toiminut ja monipuolisesti ansioitunut henkilö.

Tunnustuksen myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus.

Katso muut palkitut Folklandian sivuilta ›