Suomalainen Cold Storage -tanssielokuva palkittiin 33. kerran – viimeisimpänä Pohjois-Carolinassa

UUTISET
19.2.2019

Koreografi-elokuvatekijä Thomas Freundlichin ohjaama ja kuvaama lyhyt tanssielokuva Cold Storage palkittiin helmikuussa 2019 Durhamissa, Pohjois-Carolinassa, kilpailumuotoisen Nevermore Film Festivalin Best International Short -sarjassa. Elokuva nähdään Nevermore Film Festivalilla, Carolina -teatterissa, 9. ja 10.3.2019.

©Lumikinos Production

Freundlichn ja tanssija-koreografi Valtteri Raekallion yhteinen elokuva, Cold Storage, kertoo yksinäisen pilkkijän ja jäämiehen kohtaamisesta. Elokuva syntyi Loikka tanssielokuvafestivaalin, yhdessä Suomen elokuvasäätiön ja YLE:n kanssa toteuttaman, tanssielokuvan tuotantohankkeen tuella vuonna 2016.  Cold Storage on valittu yli 200 festivaalin ohjelmistoon ja se on voittanut 33 palkintoa kansainvälisesti. Vuosina 2017–2018 elokuva on ollut eniten esitetty kotimainen lyhytelokuva kansainvälisillä festivaaleilla js se on myös myyty useille televisiokanaville. Maaliskuussa 2019 Cold Storage nähdään myös Pohjois-Carolinan lisäksi Espanjan Zaragozassa.

”Cold Storage -elokuvaa tehdessämme tavoitteenamme oli tehdä kunniaa klassisen mykkäelokuvan perinteelle nykyaikaisella tavalla. On ollut hienoa nähdä, että tanssin ja liikkeen keinoin ilman dialogia kerrottu tarina voi puhutella katsojia yli genrerajojen näin laajalti ympäri maailmaa”, Freundlich iloitsee.

Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio ovat tehneet yhteistyötä lukuisissa projekteissa yli 15 vuoden ajan. Heidän viimeisin yhteinen tuotantonsa on dokumentaarista kerrontaa ja tanssia yhdistävä elokuva Fram, joka käsittelee arktisten alueiden historiaa ja taiteellisen työn ominaisluonnetta. Yhteistyössä SVT:n kanssa toteutettava elokuva kuvattiin Huippuvuorilla kesällä 2018, ja se valmistuu vuonna 2019.