Taide- ja kulttuurialan yhteisöille yli 14 miljoonaa korona-avustuksia

UUTISET JA TIEDOTTEET
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote, 7.10.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt reilut 14 miljoonaa euroa korona-avustuksina taide- ja kulttuurialan yhteisöille.

Tavoitteena on varmistaa yhteisöjen toiminnan edellytykset ja varmistaa, että toiminta voi jatkua myös koronaepidemian hellitettyä.

Korona-tukipaketista myönnetyt avustukset suunnattiin taide- ja kulttuurialan ammatillisille yhteisöille, joiden toiminta vaikeutui tai estyi keväällä 2021 koronarajoitusten tai -suositusten takia.

”Kulttuuriala on ollut koronan pahimpia kärsijöitä. Näillä avustuksilla edesautetaan, että alan toimijat selviävät kriisin yli ja kulttuuriala luo jatkossakin elinvoimaa ja työpaikkoja eri puolilla Suomea”, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoo.

Avustuksia myönnettiin elokuva- ja audiovisuaalisen kulttuurin, kirjallisuuden, kuvataiteen, lastenkulttuurin, mediataiteen, musiikin, näyttämötaiteen, sirkustaiteen, tanssitaiteen, valokuvataiteen, muun taiteen ja kulttuurin yhteisöille sekä taiteen opetukseen yhteensä noin 14 287 000 euroa.