Taiteilija-apurahoja 16 tanssitaiteilijalle

UUTISET JA TIEDOTTEET
16.8.2016

Valtion esittävien taiteiden toimikunta on jakanut vuonna 2017 alkavat taiteilija-apurahat. Tanssitaiteen apurahan sai 16 tanssitaiteilijaa. Hakemuksia tuli 124.

Pisimmän, viisivuotisen apurahan saivat koreografi-tanssija Eeva Muilu ja tanssitaiteilija Valtteri Raekallio.

Eeva Muilu on kotimaassa ja kansainvälisesti menestynyt koreografi ja tanssitaiteilija. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin eurooppalainen koreografiapalkinto Prix du Jardin yhdessä Milja Sarkolan kanssa. Muilu on toiminut muun muassa Zodiak-uuden tanssin keskuksen house-koreografina.

Valtteri Raekallio on alan pioneerina kehittänyt tanssielokuvagenreä ja johtanut Loikka-tanssielokuvafestivaalia sekä tanssia käsittelevää Liikekieli.com sivustoa.

Samalla jaettiin myös näyttämö-, sirkus- sekä performanssi- ja esitystaiteen taiteilija-apurahat. Sirkuksen apurahan sai 7 taiteilijaa, performanssi- ja esitystaiteen alalta apurahoja jaettiin kolme. Näyttämötaiteen taiteilija-apurahan sai 36 teatterin ammattilaista.

Nyt myönnetyt apurahat ovat viisi-, kolme-, yksi- tai puolivuotisia. Apurahan suuruus on 1 692 euroa kuukaudessa.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää muun muassa näyttämötaiteen, tanssitaiteen, sirkustaiteen sekä performanssi- ja esitystaiteen taiteilija-apurahoista. Esitykset valmistellaan eri taiteenalojen jaostoissa. Lue lisää: Esittävien taiteiden toimikunta


Tanssitaiteen taiteilija-apurahat

Viisivuotinen

  • Muilu Eeva, Helsinki
  • Raekallio Valtteri, Helsinki

Kolmivuotinen

  • Lindfors Sonya, Helsinki
  • Mustonen Maija, Helsinki
  • Pirinen Elina, Helsinki
  • Torkkel Anna, Turku

Yksivuotinen

  • Ahola Auri, Inari
  • Heikinheimo Ismo-Pekka, Helsinki
  • Jokiniemi Sonja, Helsinki
  • Ristolainen Jukka, Kangasniemi

Puolivuotinen

  • Bukareva Diina, Tampere
  • Häkkinen Anna, Helsinki
  • Järvenpää Jouni, Turku
  • Katinas Andrius, Helsinki
  • Koistinen Milla, Berliini
  • Mustonen Anna, Helsinki

Lähde: Taiteen edistämiskeskus, tiedote 16.8.2016