Tanssi kyläilee kesällä eri puolilla Varsinais-Suomea ja Satakuntaa

UUTISET
Laura Kujala, 31.5.2018

Tanssivat Kesäkulkurit starttaavat kiertueautonsa kesäkuun alussa – edessä on neljän viikon kiertue, jonka aikana Metsään meni! -esitys ja työpaja esitetään yhteensä 13 kunnassa.

Tanssivat Kesäkulkurit © Läntisen tanssin aluekeskus

“Kesäkulkureiden idea lähti tarpeesta viedä tanssia Läntisen tanssin aluekeskuksen koko alueelle isojen kaupunkien ulkopuolelle ja tarjota helposti lähestyttävää tanssitaidetta ihmisille, jotka näkevät tanssia muuten vain vähän”, kuvailee Läntisen tanssin aluekeskuksen tuottaja Riikka Campomanes.

Tänä kesänä kiertueauto starttaa liikenteeseen 4.6. Neljän viikon kiertueen aikana tanssijat vierailevat kolmessatoista kunnassa ja esityskertoja Metsään meni! -teokselle kertyy yhteensä noin 50. Lisäksi lapsille ja nuorille suunnattuja työpajoja järjestetään noin 20-25 kappaletta. Työpajassa tutustutaan luonnon liikkeisiin ja työtapoihin, joilla Kesäkulkureiden esitys on rakentunut.

Töitä nuorille tanssitaiteilijoille

Vuonna 2010 startannut projekti on työllistänyt kymmenisen nuorta taiteilijaa. Tänä vuonna Kesäkulkureina toimivat tanssijat Ilona Salonen ja Karoliina Lummikko, jotka molemmat ovat valmistuneet muun muassa Turun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksesta.

“Kesä, viiden viikon työ ja kiertueauto, jolla liikkua näppärästi paikasta toiseen – siis ihanne kesätyö kahdelle nuorelle tanssitaiteilijalle”, kuvailee Campomanes.

Kesäkulkureiden esittämä Metsään meni! -teos on tanssijoiden, Salosen ja Lummikon, itsensä luoma. Kyseessä on tutkiva ja leikkisä luontoseikkailu, jossa urbaanit seikkailijat eksyvät metsän rajalle. Polut risteilevät ja kulkurit päätyvät luonnon ihmeiden äärelle.

Esityksiä lapsille ja ikäihmisille

Riikka Campomanes täsmentää, että kunnat tarjoavat esityksen mielellään lapsille ja ikäihmisille. Esityksiä on paljon päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja kesäleireillä, vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Esiintymispaikkoina toimivat myös kirjastot ja erilaiset kesätapahtumat.

“Nuoret taiteilijat ja kiertueauto saavat kehuja!” kertoo Campones ja jatkaa vielä: “Jo useana kesänä eräs vanhainkodissa asuva vanha herra on tuotu pihalle asti ihastelemaan kiertueautoa ja vilkuttamaan kulkureille heidän lähtiessään.”

“Tänä kesänä Kesäkulkurit kiertävät jo yhdeksättä kesää. Toivomme lämmintä ja vähäsateista kiertuesäätä ja ihania tanssillisia kohtaamisia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa”, Campomanes lisää vielä.