Tanssin päivän julistuksen antaa samoalainen Lemi Ponifasio

UUTISET
19.2.2016

Kansainvälisen tanssin päivän julistuksen antaa tänä vuonna samoalainen tanssija-koreografi Lemi Ponifasio.

Ponifasion perustaman tanssiryhmän MAU:n kotipaikka on Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Mau on kiertänyt kansainvälisesti muun muassa Edinburgin kansainvälisillä festivaaleilla, Venice Biennalessa ja Vienna-festivaalilla. Ponifasion teosten on kuvailtu luovan uudenlaista symbolismia Tyynenmeren alueen perinteisten kulttuurien kuvastosta.

Aiempina vuosina tanssin päivän julistuksen ovat antaneet muun muassa espanjalainen koreografi ja tanssija Israel Galván, ranskalainen hip-hop-tanssija ja koreografi Mourad Merzouki, taiwanilainen tanssija-koreografi Lin Hwai-min.

Kansainvälinen tanssin päivän julistus annetaan 29.4 Pariisissa.

Tanssin päivänä tapahtuu ympäri Suomea

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivänä 29. huhtikuuta. Aloitteen Tanssin päivän vietosta teki Kansainvälisen Teatteri-instituutin (ITI) tanssikomitea. Suomessa Tanssin päivää on vietetty jo vuodesta 1981.
Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaankin vuosittain ympäri Suomea: erityisesti tanssitoimijat järjestävät päivän aikana tapahtumia ja ohjelmaa.

Viime vuonna Kaapelitehtaalla toimivat tanssiryhmät, järjestöt, tanssikoulut ja studiot sekä museo kokosivat ensi kertaa yhteen tanssin tarjontaansa Kansainvälisen tanssin päivän kunniaksi. Tanssin Tiedotuskeskus kannustaa kaikkia tanssin toimijoita järjestemään tänäkin vuonna tapahtumia päivän kunniaksi.

Tanssin Tiedotuskeskus tiedottaa tanssin päivän tapahtumista omissa kanavissaan sekä medialle. Jos olet järjestämässä tapahtumaa tai muuta ohjelmaa, toimita tapahtumatiedot ja siihen mahdollisesti liittyvä kuva tiedotuskeskukselle osoitteeseen projekti(at)danceinfo.fi.