Tanssin Venäjä-ohjelma saa jatkoa
Onnistuneesti kulttuurialan vaihtoa ja tanssitoimijoiden yhteyksiä lähialueille kehittänyt Tanssin Venäjä-ohjelma sai jatkorahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosille 2019–2020.
Suomalaisten tanssitoimijoiden aktiivisuus Venäjän suuntaan on selvästi kasvanut hankkeen myötä, sillä OKM:n Taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelmasta erityisavustuksia myönnettiin yhteensä seitsemälle tanssiryhmälle, -yhdistykselle, -projektille tai -organisaatiolle. Myös Tanssin tiedotuskeskuksen Venäjä-ohjelma sai avustusta.
Tanssin Venäjä-ohjelmassa laajennetaan seuraavalla kaudella yhteistyötä myös nykysirkukseen. Suunnitteilla on mm. Pietariin vuonna 2020 Look@Dance and Circus Finland -festivaali, jossa on mukana sekä tanssi- että sirkusesityksiä Suomesta.
Tanssin tiedotuskeskuksella on uusia yhteistyöavauksia esimerkiksi Petroskoin teatterien ja nykytanssitoimijoiden suuntaan. Petroskoin musiikkiteatterissa järjestetään 12.–14.6.2019 Nord Dance -festivaali, jossa esiintyvät Compañia Kaari & Roni Martin ja Susanna Leinonen Company. Lisäksi suunnitteilla on työpajoja ja pohjoismainen yhteistuotanto Petroskoihin.
Tanssin Venäjä-ohjelman muita uusia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa taideprojekteja vammaisille nuorille toteuttava Kvartira Pietarissa, Nykytaiteen keskus Smena Kazanissa sekä Stanislavskin Elektroteatteri Moskovassa.
Yhteistyötä jatketaan Pietarin Kannon Dance -keskuksen, Moskovan ZIL-keskuksen, Kostroman Stantsia-keskuksen ja Jekaterinburgin Jeltsin-keskuksen kanssa. Asiantuntijavierailuja maiden välillä järjestetään jatkossakin useita.
Lisätietoa: Tanssin Venäjä-ohjelman koordinaattori Anita Parri anita.parri@danceinfo.fi