Tanssiteatteri Raatikon uusi teatterinjohtaja on Jaakko Toivonen

UUTISET
27.5.2021

Tanssiteatteri Raatikon Kannatusyhdistys ry:n hallitus on valinnut teatterin johtoon koreografin, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus tanssin kentällä toimimisesta. Toivonen siirtyy Tanssiteatteri Raatikkoon Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellisen johtajan työstä.

Jaakko Toivonen aloittaa Raatikossa teatterinjohtajana tammikuussa 2022, kun teatteria vuodesta 1988 johtanut, monipuolisen uran tehnyt, arvostettu ja palkittu tanssitaiteilija Marja Korhola jää eläkkeelle.

Toivonen aloittaa työnsä koronapandemian jälkeisenä vaikeana aikana, mutta hänellä on edessään myös positiivisia haasteita: Tanssiteatteri Raatikko muuttaa uuteen teatteritilaan Silkkitehtaalle ja täyttää komeat 50 vuotta.

 

Raatikon pitkä ja värikäs historia on valtava inspiraationlähde ja upea voimavara, ja lähdenkin luottavaisin mielin tekemään töitä tämän ammattitaitoisen porukan kanssa. Minulle työ Raatikon johtajana on unelmapesti”, Toivonen kertoo.

Jaakko Toivonen on valmistunut koreografiksi Rotterdamin Codarts tanssiakatemiasta vuonna 2001. Valmistumisestaan lähtien hän on toiminut koreografina ja esiintyjänä ammattiryhmissä, vapaalla kentällä, televisiossa ja musiikkiteatteriesityksissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Toivonen on tehnyt tiivistä yhteistyötä ryhmissä, jotka tuottavat teatteria, tanssia ja yleisötyötä nimenomaan lapsille ja nuorille. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Yksin Sateessa – Joensuun nykytanssifestivaalin taiteellisena johtajana.

Uusin eväin kohti pandemian jälkeistä aikaa

Raatikolla on vahva osaaminen lapsille ja nuorille suunnatuissa esityksissä. Lapsille ja nuorille suunnattu tanssitaide onkin ollut Toivosen työuralla se kaikkein mieluisin juttu. Hänen mielestään lastenkulttuuri on kiinteä osa koko kulttuurikenttää. Kulttuurilla tulee Toivosen mielestä olemaan tärkeä asema koronapandemian jälkeisessä yhteiskunnassa. ”Haluan teatterin johtajana olla vahvasti läsnä teatterin työtekijöitä, taitelijoita, yleisöjä ja muita kumppaneita varten. Tanssi, jos mikä saa mielikuvituksen lentoon ja luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta”, uskoo Toivonen.

Raatikkoa yli 30 vuotta johtanut Marja Korhola voi huoletta jättää ohjat uuden johtajan käsiin: ”Jaakolla on vahva visio ja mielestäni kaikki edellytykset onnistua Raatikon toiminnan kehittämisessä.”

Teatterin hallituksen puheenjohtaja Taina Ala-Nikkola kertoo hallituksen vastaanottaneen 16 hakemusta. Vahva osaaminen nuorelle yleisölle suunnatussa tanssiteatterista, johtajakokemus ja monipuolinen toiminta tanssitaiteilijana, myös kansainvälisesti auttoivat Toivosta erottumaan edukseen monien erinomaisten hakijoiden joukosta.

Uudessa teatteritilassa Silkkitehtaalla uuden johtajan luotsaamana Raatikko katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.