Tanssialan tilastot saa nyt avoimena datana

UUTISET
24.1.2017

Tanssialan tilastot ovat saatavilla avoimen datan muodossa sekä visuaalisina kuvaajina, jotka kertovat erilaisista kehityskuluista viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Tanssin Tiedotuskeskus kokoaa tilastotietoa suomalaisten ammattilaistoimijoiden tanssiesityksistä, niihin myydyistä lipuista ja katsojamääristä sekä kantaesityksistä ja ammattilaisryhmien ja tuotantokeskusten rahoituksesta. Tilastotiedot kerätään suoraan tanssiryhmiltä, tuotantokeskuksilta, yksittäisiltä koreografeilta ja aluekeskuksilta. VOS-tanssiryhmiä koskevat tiedot saadaan Teatterin tiedotuskeskukselta. Tilastot julkaistaan nyt sekä graafisessa että avoimen datan muodossa Tanssin Tiedotuskeskuksen danceinfo.fi-sivuilla.

Katsojat

Tilastosivuilla esitetään esimerkiksi alan valtionrahoituksen kehittyminen viimeisen kymmenen vuoden ajalta sekä vapaiden ryhmien ja VOS-ryhmien rahoituksen kehittyminen vuosien varrella.

Näyttökuva 2017-01-24 kello 12.47.56

Kartta kertoo, missä päin maailmaa on esitetty eniten suomalaista tanssia.

Näyttökuva 2017-01-24 kello 11.53.11

Tanssia seurasi yli puoli miljoonaa katsojaa 2015

Viime vuonna kerättiin ja julkaistiin ensimmäistä kertaa tietoja kotimaisten ryhmien lisäksi Suomessa 2015 vierailleiden ulkomaisten tanssiesitysten sekä tanssielokuvien katsojista. Näin saatu tanssiyleisöjen kokonaismäärä ylitti puoli miljoonaa katsojaa.

Tanssitaiteilijat ja -ryhmät tekevät yhä enemmän sellaista taidelähtöistä toimintaa, jota ei voi tilastoida esityksiksi. Vuodelta 2015 kerättiinkin tilastotietoja myös aluekeskusten, vapaiden ryhmien ja yksittäisten koreografien tekemästä yleisötyöstä ja yhteisötanssista: nämä tavoittivat lähes 50 000 ihmistä.

Jokavuotiset tilastotaulukot on koottu uudenlaiselle tilastosivulle. Nyt ne ovat saatavilla avoimen datan muodossa. Kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta käyttää niitä, muokata ja uudelleenjakaa edellyttäen, että datan lähde mainitaan: Tanssin Tiedotuskeskus ja aineiston nimi (käyttölupa: Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen). Tällä tavoin haluamme helpottaa esimerkiksi toimittajien ja tutkijoiden tiedonhankintaa ja kiihdyttää alan kehitystä.

Tanssialan avainlukuja

Suomen tanssikartta

Tietoa alasta -sivulle on koottu lyhyesti suomalaisen tanssialan avainlukuja, Suomen tanssikartta ja tietoa kentän rakenteesta.

Tietoa alasta -sivulle on koottu lyhyesti suomalaisen tanssialan avainlukuja, Suomen tanssikartta ja tietoa kentän rakenteesta.

Sähköinen lomake

Tietojen kerääminen helpottuu jatkossa, kun tanssiryhmät voivat syöttää tilastoitavat tietonsa tammikuun lopussa käyttöön otettavaan sähköiseen lomakkeeseen. Vuoden 2016 tilastotiedot kerätään ensimmäistä kertaa sähköisessä muodossa.