Toiminta-avustukset vapaille tanssiryhmille on jaettu

UUTISET JA TIEDOTTEET
12.2.2018

Taiken toiminta-avustusta saa yhdeksäntoista tanssiryhmää tai tuotantokeskusta ja seitsemän tanssin aluekeskusta. Kaiken kaikkiaan avustuksia tanssille myönnettiin 10 000 euroa vähemmän kuin viime vuonna.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut vuoden 2018 toiminta-avustukset eri taiteenalojen toimijoille. Tanssitaiteessa avustusta toimintaan sai yhdeksäntoista vapaan kentän toimijaa. Avustukset vaihtelivat 20 000 eurosta 95 000 euroon. Noin puolet ryhmistä sai 50 000 euroa tai alle.

Avustusten saajissa ei ollut suuria eroja viime vuoteen nähden; yksi tanssiryhmä on pudonnut pois, mutta uusia ei ole tullut tilalle. Kokonaisuudessaan tanssitaiteen vapaan kentän toiminta-avustusten summa, 1 077 000 euroa, oli lähes sama kuin viime vuonna.  Lisäksi Taike tukee seitsemää eri puolilla Suomea toimivaa tanssin aluekeskusta yhteensä 937 000 eurolla.

Kaiken kaikkiaan tanssitaiteen avustuksista oli viime vuoteen nähden nipsaistu pois 10 000 euroa: 1 000 euroa jokaiselta aluekeskukselta ja 3 000 tanssitaiteelta.

Suurimmat tanssin toiminta-avustukset saivat Susanna Leinonen Company, Alpo Aaltokoski Company, Routa Company, Taideosuuskunta Tsuumi, Compañía Kaari & Roni Martin ja Kekäläinen & Company.

Taiken johtaja Minna Sirnö toteaa tiedotteessa 12.2.2018, että toiminta-avustusten saajien joukkoon oli voitu nostaa uusia toimijoita. Tämä on yksi pyrkimys myös esittävien taiteiden rahoitusuudistusesityksen taustalla – systeemiin tarvitaan vaihtuvuutta.

”Olemme samoilla linjoilla opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän esityksen kanssa”, Sirnö kirjoittaa.

Tanssin kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt. Ehdotettua rahoitusuudistusmallia on kritisoitu siitä, että se ei toimi pienten, vapaan kentän ryhmistä koostuvien alojen, kuten tanssin, kohdalla.

Suurimmat yksittäiset avustussummat jaettiin Cirko-Uuden Sirkuksen Keskukselle (255 000 euroa) ja neljän teatterin Universum-yhdistykselle (215 000 euroa).

Päätöksiä varten Taike kuuli viittä valtion taidetoimikuntaa.


Vuoden 2018 toiminta-avustukset tanssille

Tanssin aluekeskukset, yhteensä 937 000 euroa:

JoJo – Oulun Tanssin Keskus ry, Oulu, 175 000 €
Keski-Suomen Tanssin Keskus ry, Jyväskylä, 86 000 €
Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry, Turku, 169 000 €
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, Tampere, 110 000 €
Pohjanmaan tanssi ry, Maalahti, 29 000 €
Tanssitaiteen tuki ry, Itäisen tanssin aluekeskus, Kuopio, 199 000 €
Zodiak Presents ry, Helsinki, 169 000 €

Tanssitaide, yhteensä 1 077 000 euroa:

Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 40 000 €
Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry, Susanna Leinonen Company, Helsinki, 95 000 €
Flow ry, Oulu, 70 000 €
Intomieliset ry, Arja Tiili Dance Company, Helsinki, 45 000 €
Keho Liikkeessä ry, P.D.C Pori Dance Company, Pori, 60 000 €
Kuukulkurit ry, Helsinki, 22 000 €
Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Petri Kekoni Company, Helsinki, 45 000 €
Nomadi ry, Alpo Aaltokoski Company, Helsinki, 90 000 €
Pohjoinen Liike ry, Raekallio Corp. -tanssiryhmä, Helsinki, 35 000 €
Routa – Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 85 000 €
Taideosuuskunta Apinatarha, Kinetic Orchestra, Helsinki, 35 000 €
Taideosuuskunta Piellos, Tanssiryhmä Gruppen Fyra, Helsinki, 30 000 €
Taideosuuskunta Tsuumi, Helsinki, 90 000 €
Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 55 000 €
Tanssikaari ry, Compañía Kaari & Roni Martin, Helsinki, 80 000 €
Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Tanssiryhmä Liisa Pentti +Co, Helsinki, 50 000 €
Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 50 000 €
Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, 20 000 €
Vapaat Tanssijat ry, Kekäläinen & Company, Helsinki, 80 000 €

Lähde: Taiken tiedote 12.2.2018