Välitön yleisökontakti ja vahvat reaktiot palkitsivat vierailulla Dominikaanisessa tasavallassa
Koreografi Marjaterttu Willman kertoo kokemuksistaan esitysvierailulla Dominikaanisessa tasavallassa tänä syksynä.
Willman Dance Company esiintyi Dominikaanisen tasavallan Edanco-nykytanssifestivaalilla 29-30.9.2016. Kansainvälinen festivaali järjestettiin pääkaupunki Santo Domingossa jo 12. kertaa. Esityksiä nähtiin 11 maasta, eurooppalaisia ryhmiä oli suomalaisen Willman Dance Companyn lisäksi Espanjasta ja Englannista.
Willman Dance Company esitti Edancossa Old people, odd people -teoksen (2015). Teoksessa tanssivat Jonna Aaltonen ja Esete Sutinen. Vastaanotto Santo Domingossa oli innostunut: yleisö hurrasi ja osoitti suosiota seisaaltaan.
Paikallinen yleisö lähti vieroksumatta mukaan suoraan vuorovaikutukseen, jota tanssijat teoksessa toteuttavat yleisön lomassa liikkuen. Kokemus yleisön reaktioista oli tanssijoille varsin erilainen kuin suomalaisen yleisön kanssa: katsojille kohdistettuihin eleisiin ja äänettömiin lauseisiin vastattiin heti karibialaisella temperamentilla.
Muitakin kulttuurieroja oli. Dominikaanisessa tasavallassa ei esityksissä yleensä ole väliaikoja, joten on tavallista, että katsojat lähtevät jaloittelemaan ja käymään vessassa kesken esityksen.
Edanco-festivaalin rahoitustapa on samanlainen kuin tällä hetkellä yleisesti: Festivaali kustantaa majoituksen, päivärahat ja matkat paikan päällä, muun maksaa vierailija itse. Dominikaanisen tasavallan kulttuuriministeriö tukee festivaalia tarjoamalla valtavan Bellas Artes -teatterin festivaalin käyttöön. Kulttuuriministeriön toisenlainen tuki käsittää ulkomaisten vierailijoiden majoituksen pariksi päiväksi paratiisimaisessa rantaresortissa.
Festivaalille ei järjestetä erityistä hakuprosessia. Lähetin useita hakemuksia maailman eri festivaaleille ja Edancon johtaja Edmundo Poy kiinnostui Willman Dance Companysta. Ohjelmavalinnat tapahtuivat jo syksyllä 2015. Kiinnostus pohjoismaiseen tanssiin on nähtävissä Edancon ohjelmistossa, sillä edellisenä vuonna festivaalilla esiintyi norjalainen tanssiryhmä.
Minua pyydettiin myös opettamaan Santo Domingon Esittävien taiteiden kouluun. Oppilaat nykytanssilinjalta ottivat uudenlaisen liikkeen kiinnostuksella vastaan. Valtion koulussa tanssin osasto käsittää klassisen baletin, nykytanssin ja kansantanssin linjat. Oppilaita on 300, tanssistudioita 9 ja opetus tavoitteellista. Taiteet ja tanssi tuntuivat nauttivan vankkaa arvostusta Dominikaanisessa tasavallassa.
Festivaalilla esiintyi myös Dominikaanisen tasavallan Kansallinen nykytanssiryhmä ja Kansallisbaletti. Tanssijat olivat vahvoja ja fyysisiä. Heidän tanssissaan oli nähtävissä tekninen osaaminen ja temperamenttinen dynamiikka. Energian käyttö oli huipussaan, mutta tuntui hieman yksiulotteiselta – kyky hallita erilaisten dynamiikkojen vaihtelua, voimakkaasta herkkään tai terävästä pehmeään, jäi uupumaan. Eurooppalaisesta perspektiivistä katsottuna Pohjois-Amerikkalainen vaikutus paikalliseen tanssitaiteeseen tuntui olevan suuri.
Marjaterttu Willman 9.10.2016