Valtteri Raekallion Harjoitus rakkaudesta Sideways-festivaalin alueohjelmistoon

UUTISET JA TIEDOTTEET
Anni Leino, 15.5.2018

Paljon muutakin kuin musiikkitapahtuma – Helsingin Nordiksen 8.-10.6. valtaavan Sideways-festivaalin ohjelmistoa täydentää laaja alueohjelmakokonaisuus. Keikkojen lisäksi alueella nähdään suomalaista underground dragia, elokuvia, lauletaan lintukaraokessa, pelataan flipperiä, kuunnellaan Yle Puhetta ja nautitaan stand upista. Tanssitaidetta ohjelmistossa edustaa Valtteri Raekallion Harjoitus rakkaudesta. Lisäksi Mad House tuo alueohjelmaan esittävää taidetta

Alueohjelmiston valinnoissa näkyy Sideways-festivaalin parissa työskentelevien laaja-alainen kulttuurikentän tuntemus. Vuoden aikana vastaantulevat kiinnostavat esitykset, tapahtumat, ilmiöt ja tekijät saattavat päätyä osaksi ohjelmaa.

“Olen henkilökohtaisesti diggaillut Valtterin tekemisistä jo pitkään. Lähestyin häntä alkuvuodesta ja kyselin josko yhteistyö kiinnostaisi. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme Harjoitus Rakkaudesta -teoksen esittämiseen Sidewaysissa”, festivaalin ohjelmavastaava Artemi Remes kuvailee.

Harjoitus rakkaudesta -teoksessa tanssivat Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen ©Valtteri Raekallio

Harjoitus rakkaudesta -teoksessa tanssivat Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen ©Valtteri Raekallio

Tanssi näyttää tutut tilat uudessa valossa

Aiemmin Teurastamon alueella järjestetty festivaali muuttaa Helsingin Nordikselle eli Nordenskiöldinkadun jäähallin ja Eläintarhan urheilupuiston ympäristöön. Festivaalin uusi tapahtumapaikka herätti myös Valtteri Raekallion kiinnostuksen.

“Nordis on kiinnostava paikka ja siellä on paljon mahdollisuuksia tanssille ja esittävälle taiteelle. Sideways-porukkaa tavattuani kävi myös selväksi, että meitä yhdistää tilallinen ajattelu ja kiinnostus elävöittää taiteella Nordiksen ja Eläintarhan aluetta. Ikään kuin siinä samalla miettiä koko jäähallin käyttötarkoitusta ja mahdollisuuksia uudelleen”, pohtii Raekallio. “Esittävä taide sopii ihan loistavasti väliaikaiseen tilojen muokkaamiseen ja sitä kautta elämysten tarjoamiseen yleisölle.”

Harjoitus rakkaudesta nähdään Sideways-lauantain 9.6. iltaohjelmassa kaksi kertaa. Teoksessa tanssivat Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen.

Jylhän betonin ja herkän taiteen vuoropuhelu

“Alueohjelman teokset tulevat levittäytymään ympäri festivaalialuetta, painottuen kuitenkin käytössä oleviin uusiin sisätiloihin eli Nordiksen uumeniin”, kertoo Remes. “Uskon että jylhän betonin ja herkän taiteen vuoropuhelu tulee luomaan mielenkiintoisia kokemuksia, niin yleisölle kuin esiintyjille – halli on hyvinkin monikäyttöinen ja tänä vuonna meillä on parikin erilaista esittävälle taiteelle ja keskusteluille pyhitettyä paikkaa käytössä.”

Festivaalin alueohjelma tarjoaa hetken hengähdystauon keikoista ja viihdyttää yleisöä hetkinä, jolloin lavoilla roudataan seuraavan esiintyjän kamoja. “Harjoitus rakkaudesta vaatii toimiakseen intiimin tilan, jossa yleisö pääsee esiintyjien lähelle. Teos toimii varmasti senkin takia hyvänä vastapainona päälavan keikoille”, sanoo Raekallio.